Friday, October 27, 2006

Sosiaaliset käpylinnut / Social crossbills


Käpylinnut esiintyvät yleensä parvissa, ollen siten lajin sisäisesti sosiaalisia. Mutta lajien välistäkin sosiaalisuutta ilmenee, tiaisten tapaan. Näin tänään Ainikuusikossa parinkymmenen yksilön käpylintuparven, joka koostui lähinnä pikkukäpylinnuista, mutta jossa oli myös isoja ja kirjosiipiä (kuvassa ainakin 8 lintua). Isokäpylintuja oli ainakin yksi naaras ja ilm. pari koirastakin. Kirjosiipiä oli kaksi naaraspukuista. Kirjosiivet tuntuivat olevan ruokailujärjestyksessä kaikkein heikoimmilla, pienimpiä kun ovat. Parvessa oli myös kerjääviä syksyn poikasia. Käpylinnut ruokailivat kuusissa. Kuusen käpyjähän on nyt melko runsaasti, kuten käpylintujakin.

Käpylintujen sosiaalisuudesta tuli mieleen havaintoni 1970-luvun alusta, kun maaliskuulla pesässään hautovaa ilm. pikkukäpylintunaarasta kävi ruokkimassa kirjosiipinaaras. Sillä oli matkassa myös koiras, jonka en havainnut ruokkivan. Havaintokirjassani on myös toinen samanlainen havainto viikkoa myöhemmin samalta pesältä, mikä tuntuu jo mahdolliselta virhekirjaukselta. Muitakin havaintoja sekaparvista on. Tulee mieleen kysymys: Risteytyvätkö käpylinnut keskenään? TH

Crossbills usually live in flocks. Consequently, they are inside social birds in their species. But they have also social behaviour between species. Today I saw a flock of about 20 birds in Ainikuusikko, in which were mostly usual Crossbills (Loxia curvirostra). There were also Parrot Crossbills (Loxia pytyopsittacus) (1 female and obviously 2 males) and 2 White-Barried
(Loxia leucoptera) in female dress (in picture at least 8 birds). White-Barried birds had the last position in getting food, because they were the smallest. In flock there were also youngs of this autumn, begging food. Crossbills were eating on spruces, which have good harvest this year.

Conserning the sociality of crossbills I remembered the case of the 1970-s. Then in march I saw a female White-Barried Crossbill feeding obviously usual Crossbill female on the nest. I have also another note of this a week later, but it may be a mistake note. There are other observations about the mixed flocks, too. This creates a question: Do crossbills hybridize?

Клесты вообще обитают в стаях, значит они социальные внутренно в своем виде. Но, они имеют и социальност между видами. Сегодня я видел в Аиникуусикко стаю примерно 20 особей, в которой было большинство еловиков. Но, в стае были и сосновики (1 самка и вероятно 2 самца) и беолокрылые (2 в одежде самки) (на фото по крайней мере 8 птиц). Белокрылые имели последную очередь насчет еды, т.к. они самие маленькие. Еще были и молодые, которые просили еду. Они кормились в елях, которые имеют много шишек в этом году.

О социальности клестов я помню один случай из 70-х годов. Тогда в марте я видел самку белокрылого кормить вероятно самку еловика в гнезде. Самец тоже был на месте, но не видел его кормить наседку. Еще у меня в записной книжке есть знание, что через неделю тоже так случилось, но это может быть ощибка. Все-таки, и другие данние о смешанных стаях клестов есть. Возник вопрос: Скрещиваются ли клесты?

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?