Wednesday, May 16, 2007

Sateessa kulkijoita ja kahlaajia / Wanderers and waders in the rain



Tänään satoi puolillepäivin asti ja kuuroja tuli senkin jälkeen. Ilta oli kuitenkin kaunis.

Perinteiseen tapaan koppeloita alkaa tulla keväällä aseman pihan pälville syömään pikkukiviä ja marjojakin. Tänään vesisateessa lähti yksi lentoon ja nousi puuhun (kuva märästä linnusta). Pitkänjängän laidalla oli ukkometso vastaavassa puuhassa (kuva). Lapin alueradion toimittaja näki 2 koppeloa Ainijärven vartion pihalla ja tienvarressa Lattunassa 6 yksilöä.

Jäniksiä pyöri aseman ympärillä koko aamupäivän ja VP onnistui kuvaamaankin niitä. Parhaimmillaan näimme niitä 3 yksilöä juoksemassa kiivaasti peräkkäin Kuutsjärven lounaispuolella klo 13. maissa. Niistä yksi oli jo lähes kesäpuvussa ja yksi vielä melkein valkea.

Kahlaajia alkaa tulla maisemiin. Tänään tehtiin ensihavainnot pikkukuovista (Värriö 1.), lirosta (Ainijärvi) ja valkoviklosta (Kotovaara). Tunturissa viiletti jo useita kapustarintoja. Ainikuusikossa näimme isokoskeloparin matkalla lounaaseen. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?