Tuesday, October 02, 2007

Lintuja ja myyriä / Birds and voles







Puukiipijä etsiskeli syötävää kaarnan raoista puolenpäivän aikaan V1:n pohjoispuolella. Kohtapuoliin nekin siirtyvät etelämmäksi tai lähemmäksi asutuskeskuksia talvenviettoon. Keskitalven havaintoja niistä ei täältä ole (kuvat vas. ja kesk.).

Lähistöllä oli tilhiparvi 30-40 yks. Käpylintuja näkyy myös jonkin verran, pääasiassa isokäpylintuja. Aseman lähikurulla jänis lähti pakoon hyönteispyydysten kokijoita. Hyönteisiä rysistä on tullut aika hyvin lämpimän sään ansiosta.

Tänään sain päätökseen pikkujyrsijöiden syyspyynnin. Myyriä tuli 129 kpl, metsäsopuleita 8 kpl ja päästäisiä 3 kpl. Myyrien määrässä tuli kirkkaasti uusi ennätys pyynnin 11-vuotisessa historiassa. Edellinen ennätys 78 kpl oli viime syksyltä, mikä sekin oli jo hyvä tulos.

Myyräpaljoudesta saavat nauttia myös kuukkelit. Havaitsin iltapäivällä neljän maissa Kuutsjärven törmällä kuukkelin, joka oli pyydystänyt myyrän, syöden sitä männyssä. Joku vuosi sitten, taisi olla Laurilan Esa, sattui aamutupakilla ollessaan itse paikan päälle, kun kuukkeli nappasi myyrän. Kuukkeli tuli kuin haukka maassa piipertävän myyrän kimppuun ja vei mukanaan.

Myyräpaljoudesta huolimatta petolintuja ei näe juuri ollenkaan. Ehkäpä niitä alkaa tulla esiin talven myötä. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?