Sunday, September 28, 2008

Ruskan jälkeen / After ruska-season

Lumikko tai pieni kärppä kurkisti kolosta, jonka edustalle olin laittamassa myyränliskua aamulla Kuntashaaralla. Se oli jo lähes valkea. Enempää en sitä nähnyt, ja totesin viisaammaksi laittaa liskun kauemmaksi pyyntiin. Kaikkiaan laitoin 147 liskua maastoon, kuten tässä keväin ja syksyisin suoritettavassa pikkujyrsijätutkimuksessa tehdään.
-----
Päivän lintulajeja olivat räkättiparvi n. 15 yks. matkalla länsi-lounaaseen, punakylki-, kulo- ja laulurastaita, punatulkkuja, taviokuurnia, isokäpylintuparvia ja muita tavallisempia lajeja.
-----
Sää parani hieman eilisestä, lämmeten yön aikana ja ollen kuivempaa. Päivällä oli lähes 5 astetta. Illalla alkoi taas sataa vettä.

Lehdet ovat pudonneet jo puista ja maisema on hyvin karun näköinen, kuva Värriö 1:n pohjoispuolelta. Myös lätäköt ovat täynnä vettä. Kemijärvellä oli vielä torstaina ruska komeimmillaan, mutta täällä on jo ehditty pitemmälle. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?