Monday, November 24, 2008

Myräkkä / Blizzard












Aamuyöstä kuului ryminää rakennuksen länsipäästä. Asia selvisi, kun kävimme aamulla katsomassa. Myrskytuuli oli kaatanut kelon sähköjohdon päälle. Kelo ei onneksi ollut kovin painava, joten se ei katkaissut johtoa, katkonut vain vaijerin säikeitä talon päässä. Pirkon pyykkinarut sen sijaan kärsivät. Moottorisaha vapautti johdon ylimääräisestä painolastista.

Myräkkä jatkui koko päivän, itätuuli hieman laantui, mutta lumentulo lisääntyi. Iltaan mennessä lunta oli satanut parikymmentä senttiä. Paikoin lunta oli puoli metriä vanhan lumen kanssa. Televisiosta näimme, että lumimyrsky oli riehunut koko pohjoisessa Euroopassa, tullen tänne vähän myöhemmin.


Eläinmaailma tuntui pitävän aamulla vapaata myrskyn takia, mutta lähempänä puoltapäivää ainakin ruokintapaikalla oli tiaisia ja kaksi oravaa. Kuukkeleita näkyi vain yksi. Kettu tuli vasta neljän jälkeen illalla talon alta. Se ei siis liikkunut viime yönä ja päivällä ollenkaan.

Pakkasta tänään oli tasaisesti 6-7 astetta. TH
-----
P.S. Piisilän Petri luetteli viime päivien lintuhavaintoja etelä- ja keski-Sallasta: kuusitiaisia, pyrstötiaisia, pähkinänakkeli, harmaapäätikka, pikkutikka, varpuspöllö ja lapinpöllö. Täällä tunturimaissa ei ole havaittu ainoatakaan noista lajeista koko syksynä. Muutenkaan niitä ei ole havaittu täällä vuosiin, varpuspöllöä lukuunottamatta (pesi viime kesänä).

Comments:
I am sorry that I do not know your language. I do not know if you can read English. I am amazed by the photos of the blizzard. Simply amazed. I cannot decide if this is a place I would love to visit- the images really are beautiful. Or if I would stay away- I would be afraid of being trapped there. Do you really live and work in this place? Again, the pictures are beautiful. Have a great day. ~Sherry
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?