Friday, January 09, 2009

Koska odotamme koivun hiirenkorvaa - When to expect Downy birch bud burst


Kaamoksen jo hellittäessä voimme haaveilla, koska koivu tulee ensi keväänä hiirenkorvalle Värriön luonnonpuistossa. Ilmaston muutoksen melskeissä meitä kiinnostaa myös tuleeko hiirenkorva vuosi vuodelta yhä aikaisemmin.

Värriön tutkimusasemalla on pysyvä fenologiaseuranta, jossa samojen tutkimuskoivujen hiirenkorvan päivä on kirjattu muistiin vuodesta 1981 (kuva oikealla, päivän numero laskettu uudesta vuodesta, esimerkiksi juhannuksen, 24.6., päivän numero on 175; havainnoista puuttuvat vuodet 1996, 1998 ja 1999).

Keskimäärin hiirenkorvan päivä on 6. kesäkuuta. Aineistossa on melkoinen vaihtelu. Myöhäisin päivämäärä on 2.7.1982 ja aikaisin 24.5.1989. Viime keväänä, kylmäksi muistanamme keväänä koivu tuli hiirenkorvalle 16.6.2008.

Havaintoihin sovitettu suora on laskeva, joka kertoisi sen että keväät aikaistuvat ja koivu tulisi hiirenkorvalle vuosi vuodelta aikaisemmin.  Vaihtelu vuosien välillä on niin suuri, että kuvan laskeva suora ei ole kuitenkaan tilastomatemaattisesti merkitsevä. 

Ennustammre siis, että koivu on ensi keväänäkin  hiirenkorvalla 6. kesäkuuta.



Labels: ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?