Wednesday, February 11, 2009

Kapikettu Savukoskella / Sick fox at Savukoski

Ennen kello 11. vähän ennen Savukoskea (Pelkosenniemen suunnassa) näin ison petolinnun näköisen lentävän jokiuomaa pitkin kohti Savukoskea. Se väliin löi siivillään, väliin liiti. En saanut selvää, mikä se oli. Saattoi olla jopa korppi. -----
Ajoin muutaman kilometrin Mukkavaaran sillalle odottelemaan, josko lintu tulisi sinne. Ei tullut. Sen sijaan joku erikoisen näköinen elukka lähti kauppojen takaa jokirannasta juoksemaan joen yli. Koirat haukkuivat kovasti. Objektiivin läpi näin, että se oli huonokuntoinen kettu. Kuvia katsellessani tulin siihen tulokseen, että kettu oli pahasti kapin vaivaama. Miten se oli pysynyt hengissä kovilla pakkasillakin, kun siltä oli karvat lähteneet kai kokonaan peräpäästä.

Matkalla näin vielä kolme teertä ja muutaman variksen ja tiaisia.

Värriötunturin maastossa oli satanut viime päivinä kovasti lunta, ainakin 20 senttiä. Nyt täällä on keskimäärin noin 70 cm. Kemijärvellä muuten satoi arvioni mukaan puoli metriä samaan aikaan. Pakkasta oli tänään n. 7 astetta ja lumihyönteisiä näkyi taas hangella. TH

Comments:
Kuulostaa aika suurelta määrältä jos Kemijärvellä olisi satanut 50 cm lunta. Ilmatieteen laitoksen mukaan lumen syvyys Kemijärvellä olisi 54cm...
 
Arvioin määrän pukattuani monesti lunta pihalta, ei se kauaksi voinut jäädä. Lumi tietenkin alkaa heti painua.
 
Pukkasin lunta kolmeen otteeseen ja joka kerta sitä oli satanut 10-20 cm. Tietysti lumi painuukin nopeasti.
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?