Friday, March 27, 2009

Saun kuruilla / On the gullies of Sauoiva













Saun kuruilta löytyi tänään valmiin näköinen korpinpesä. Korpilla on ollut joskus aikaisemminkin pesä tässä paikassa. Toiselta kurulta löytyi toinen pesä, joka myös näytti tänä vuonna rakennetulta. Tätä paikkaa en ole ennen tiennytkään. Korppeja ei ollut kummallakaan paikalla.
-----
Lähellä ensimmäistä pesää oli kevään ensimmäinen pulmunen, koiras. Se etsi siemeniä aurinkoiselta kalliontörmältä. Kuulin myös toisella kurulla pulmusen ääntä.
-----
Toisella kurulla oli myös tilhi (kuvassa pudonneen pihlajanmarjatertun kanssa)) ja muutama taviokuurna. Tilhi söi viimeisiä pihlajanmarjoja mitä kurulta löytyi. Kurulla on runsaasti pihlajaa, mutta marjasato on jo syöty. Tilhi ja kuurnat etsivät myös rinteestä marjoja syödäkseen.
Lisäksi näin 3 ukkometsoa metsissä. Pari metsoa oli vetänyt siipeä, mutta ne eivät olleet varsinaisilla soidinpaikoilla. Metsot eivät ole vielä siirtyneet soitimille.
-----
Asemalla vihelteli vielä punatulkku iltapäivällä. Myös viherpeippoja oli tullut lisää päivän aikana. Tähän asti niitä on ollut 2-4 yksilöä, mutta laulusta päätellen niitä oli jo enemmän.
-----
Päivä oli tyyni, eilisen kaltainen. Yli-Nuortilla oli toissa yönä 28 astetta pakkasta, ja viime yö oli yhtä kylmä aseman mittareilla mitattuna kuin edelinenkin (-20). TH

Labels: , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?