Friday, April 17, 2009

Lumisateen paluuhiihto - Skiing back to Ainijarvi through snow

Perjantaipäivälle oli suunniteltu paluuhiihto Värriötunturista, ja vielä torstaina TV:n säätiedotus lupasi melkoista myräkkää. Aamulla lumisade oli kuitenkin tavanomainen, -4 astetta pakkasta, pohjoisesta sateli karkeaa lunta jääkuorisen hangen pinnalle. Tuulta oli tosin melkoisesti, mutta suoriuduimme vierailevan kuvaajan Matti Pohjosen kanssa suksille aamiaisen jälkeen.
Tai tokkopa hän Luontopäiväkirjalle niinkään vieras on. Hänhän loi Luontopäiväkirjan ulkoasun kesäkuun lopussa 2005 ja opasti Värriön tutkimusaseman henkilökunnan blogi-tyyppisen tietokanavan käyttöön.

Oikea kuva talvireitiltä, Jyppyrävaaran luoteispuolelta.

Ylinuortti on vielä varsin talvinen, eikä kevättulvan veden pinnan nousua näy. Nyt jään pinnassa ei näkynyt saukon jälkiä, eikä niitä ole tänä talvena näkynyt muutenkaan tässä samassa paikassa (talvisillalla) kuin edellisenä vuosina. Muutenkin paluuhiihto oli täysin tuulta lukuunottamatta täysin hiljainen. Yhtään lintuhavaintoa - näkyvää, ääntä tai edes tuoretta jälkeä uudessa lumessa - emme paluuhiihdon aikana tehneet.

Lisää kuvia paluuhiihdolta Ainijärvelle.



Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?