Sunday, May 24, 2009

Pesintä alkuvaiheissa / Nesting at the beginning




Oravapari kisaili aamulla pihalla. Toinen oli vaihtanut jo lähes kokonaan punaruskean kesäpuvun, mutta toisella oli vielä harmaa talviturkki. Oraville näyttää olevan tyypillistä puvunvaihdon eriaikaisuus.
-----
Virtavästäräkki oli tänäkin aamuna maisemissa. Kahdeksan jälkeen sen "si-si-si" kuului jostain ympäristöstä, mutta sitten se häipyi.
-----
Tunturissa oli kivitaskuja. Ne olivat ensimmäiset täällä tapaamani, vaikka varmasti ne ovat tulleet jo viikko-pari sitten.

Pönttölintujen pesintä on vielä aivan alkuvaiheissa. Vasta yhdellä leppälinnulla on täällä munia, muut vielä rakentavat. Oli tosin yhdessä pöntössä yksi tiaisen muna pesäaineksien seassa, mutta vaikutti enemmän joltain häiriöltä. Pesäaineksia oli vain aivan vähän.


Rastaat sen sijaan ovat pitemmällä. Kulorastaan pesässä Ykkösen pohjoisrinteen männyssä oli neljä munaa, mikä yleensä on kulorastaalla täysi munaluku. Lähistöllä taviokuurna vasta rakensi pesäänsä nuoreen kuuseen.
-----
Päivä oli aamusta lämmin ja aurinkoinen. Puolenpäivän aikaan sateli ja ukosti jonkin verran, ja illasta koillisesta päin puhaltanut tuuli jäähdytti ilman jo alle 10 asteen. Lunta on enää pohjoisrinteillä ja joissain pimeissä kuusikoissa. Nyt on muuten hyvä aika vaeltaa erämaissa, ennen kuin sääsket ja muut hyönteisfaunan edustajat ilmestyvät.
(kuva Ykköseltä Härkätunturiin päin) TH
-----
P.S. Lisäsin 25.5. kuvaamani talviturkkisen oravan kuvan vertailtavaksi.

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?