Thursday, August 13, 2009

Kanahaukan pesä / A nest of Goshawk







Myöhemmin matkan varrella pysähdyin keräämään mustikoita. Kerätessäni kuulin kaukaa äänen, jonka päättelin kanahaukan ääneksi. Päätin tarkastaa tilanteen, koska joka tapauksessa petolinnun ääni se oli. Reilun puolen kilometrin päästä tulin alueelle, jossa männikön keskelle oli jätetty käsittelemättä pala vanhaa sekametsää - ja siellä oli kanahaukan pesä.

Pesän lähistöllä huuteli poikanen, tai oikeastaan jo nuori kanahaukka. Se oli kuitenkin vielä riippuvainen emoistaan ruoan suhteen. Hyvin vaalea yksilö muuten, isokokoinen, joten arvelin sen olevan naaraan. Haukka vaihtoi paikkaa aina silloin tällöin, mutta ei lähtenyt pesän maastosta pois. Emoja ei näkynyt.

Yleensä kanahaukalla on kaksi tai kolme poikasta, mutta vain yksi poikanen kertoo tämän vuoden ravintotilanteesta. Pesän alta ei paljon kanalintujen luita löytynyt, kuten niitä yleensä on. Hyvä kuitenkin, että oli edes yhden poikasen saanut lentoon, kun hyvin useat kanahaukat eivät ole saaneet sitäkään. Osoittautui vielä, että tämä pesä ei ollut aikaisemmin tiedossa petolintumiehillä. TH

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?