Tuesday, March 09, 2010

Riistahavaintoja / Game observations























Käväisin aamupäivällä haaskoilla. Ketunjäljet oli lähistöllä, mutta itse haaskoilla ei ollut käyty. Ne olivat lisäksi taas tuiskun peittämät ja puhdistin ne lumesta. Siirsin kameran vanhalle haaskalle, jos vaikka ketut pelkäävät sitä uudessa paikassa.

Aurinko paisteli ja pakkasta oli toistakymmentä astetta. Tuuleskeli edelleen.

Riekkoja näin yllättävän paljon. Rakitsan pohjoisrinteellä teki jälkiä 3 linnun parvi, ehkäpä samat kuin pari viikkoa sitten. Sauojan muristalla oli myös 3 yksilön parvi, Saun länsipuolen kuusikossa yksinäinen lintu kuusen alla varjossa makuulla, kuten myös Väliojalla.

Iltapäivällä hiihtelin riistakolmion. Myös siellä näin yksinäisen riekon yhdessä kulmauksessa. Se karkasi kiepistä. Lisäksi näin yhdet jäljet. Värriö 1:n länsipuolen männikössä vihelteli koiraspyy, jonka pääsin myös vilaukselta näkemään. Jälkihavaintoina kolmiolla olivat vielä 4 jäniksen ja 2 näädän jäljet.

Säähän oli laskemiseen erittäin hyvä. 12 km hiihtämiseen käytin aikaa 3 h 40 min. TH

Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?