Tuesday, July 06, 2010

Kuolan kierros / A trip to Kola region












Kävin vaimon kanssa muutaman päivän reissun Murmanskin alueella. Luttojokivarressa jäkäliköt vain vahvistuvat. Korvasienikin pääsee nousemaan 15-20 cm paksun jäkälikön läpi. Kuvat vanhan Suomen alueelta Itä-Saariselän pohjoispuolelta, vajaan sata kilometriä värriöltä pohjoiseen.
-----
2.7. näin tien varrella kaksi sepelkyyhkyä Ylä-Tuloman länsipuolen peltoalueella. Lähiseudulla olen nähnyt sepelkyyhkyn aikaisemminkin, reilu 10 vuotta sitten.
3.7. iltamyöhäällä aivan Murmanskin kaupungin eteläpuolella koivikkoalueella lensi lehtokurppa soidinlentoaan.

Montsegorskissa kuulin kaakkurin ääntä aivan keskustan tuntumassa 5.7. Lähistöllä on Komsomolskoje-lampi, minkä rannalla väki ruokki lintuja heittelemällä niille leivänpaloja. Ruokintaa hyödynsivät naurulokit, kesykyyhkyt, varpuset, sinisorsat ja myös muutama tukkasotka, jotka olivat kesyyntyneet. Se oli minulle uusi kesyyntynyt laji.

Alex Giljazov kertoi Lapin luonnonpuiston ja lähialueiden luonnon tilanteesta. Tunturipeurat ovat vähentyneet muutamaan kymmeneen tai ehkä sataan yksilöön puiston alueella. Myös talvipedot ovat vähissä, sen sijaan karhuja on aika normaaliin tapaan. Ehkäpä talvipedot ovat siirtyneet Suomen puolelle tai menneet peurojen perässä puiston ulkopuolelle, jos niitä siellä on. Aikaisemminhan peuroja oli tuhatkunta yksilöä.

Lapintiaisia on tänä vuonna runsaasti pesimässä, mikä on pantu merkille Värriölläkin. Mikähän on syy moiseen? Myös pönttölintuja on yleensä runsaasti, päin vastoin kuin meillä. Värriöllä kirjosieppoja ja leppälintuja on aika vähän.

Riekot ja yleensä kanalinnut ovat edelleen vähissä, kuten niitä käyttävät petolinnutkin. Sen sijaan vesilinnut ovat runsastuneet. Myyräkanta on nousussa, mutta ei vielä runsas. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?