Thursday, August 19, 2010

Muuttolintuja / Migrating birds

Sää oli eilen samantapainen kuin aikaisempina päivinä , hieman pilvisempää vain.

Tunturissa tuulihaukkapari saalisteli eilen aamupäivällä ja ainakin nuori sinipyrstö oli vielä Kuutsjärven pusikossa. Järrejä näin useamman kymmenen parven Kuutsjärven takana metsikössä. Kuntasjokivarrella lähellä takarajaa näin yksinäisen mettopoijan.

Tänään aamulla kiersin rakennuksen ja löysin ikkunaan lentäneen laulurastaan. Vedinkin verhot ikkunoiden eteen, jotta näin vilkkaaseen muuttoaikaan lentävät linnut huomaisivat. Asemalla on nyt niin vähän väkeä, että huoneitten pimeys ei ainakaan vähään aikaan haittaa.
Kuutsjärven pusikossa naksutteli aamulla sinirinta (tullut muutolla, 1. hav.). Sen ääni erosi hieman sinipyrstön raksutuksesta. Sinipyrstökin kuului viheltelevän kankaalla, missä tapasin ne pari päivää sitten. Paikka on rinne, jossa männikössä kasvaa muutamia kuusia, joten siksi siis se niitä kiinnostaa. Sinipyrstö tykkää kuusta kasvavista rinnepaikoista. Nyt paikalla oli yksi, ilm. nuori lintu.
Tunturissa tuulihaukka lenteli taas pohjoisrinteellä. TH
-----
P.S. Asemalla oli vielä peippo ja Nuorttiaavalla tuulihaukka. Ainijärveltä ja Tulppiosta olivat räystäspääskyt lähteneet. Pelkosenniemellä pääskysiä vielä oli muutama yksilö.

Labels: , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?