Friday, November 05, 2010

Kelkkakelissä / By snow-scooter

Lunta on satanut viime päivinä vielä aika lailla lisääkin, mutta suojasäiden ja vesisateiden tultua lumi on painunut. Edelleen sitä on maastossa kolmisenkymmentä senttiä täällä tunturissa, ja se on nyt tiivistä. Suksella ja kelkalla on hyvä liikkua, kuten myös monilla eläimillä on hyvä kanto.

Yöllä kirkastui ja pakastui lähelle 10 astetta. Suuren osan päivää paisteli aurinko.

Yhdeksän jälkeen kuulin ja näin pulmusen lennossa kaakon suuntaan Ykkösen pohjoisrinteellä. Yllättävän myöhäinen lintu, mutta tänä syksynä näitä myöhäisiä lintuja on ollut monilla lajeilla

Päivän aikana näin myös urpiaisia ja kirjosiipikäpylintuja sekä tavallisempia lajeja.

Aseman pihalta lähti aamupäivällä 4 riekon parvi lentoon. Jälkiä ne ovat tehneet eri puolille pihaa.

Väliojan itäpuolella ruokaili teeriä koivuissa, kuten niillä on usein tapana. Niitä oli koiras ja kaksi naarasta. Jossakin vaiheessa ne kuulivat tai näkivät jotain, ehkä korpin lentävän ohi ja nostivat päät pystyyn ja lopettivat ruokailun. Mulle ei selvinnyt, mitä siellä oli, koska pidin korvatulppia kelkalla liikkuessani.

Metsokin istuskeli matalalla tunturimännyssä Sauojan muristalla.








Tuntsajokivarressa näin hirviä iltapäivällä. Siellä oli emä ja vasa sekä naarashirvi porukassa. Sieltä on myös maisemakuva Sauoivasta.

Näin myös tuoreet ahmanjäljet matkan varrella. Tuntsajoessa oli saukko liikkunut. TH

Labels: , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?