Friday, March 18, 2011

Yllättävä pesintä / A surprising nest

Kova tuuli on jatkunut monta päivää ja niin tänäänkin. Aurinko paistoi suurimman osan päivää, mutta väliin oli pilviverhoa esteenä. Lämpötila oli aamulla -6, mutta päivemmällä lauhtui lähelle nollaa.

Hiihtokeli on vähän parantunut, mutta alamaissa aukeilla vielä upottaa. Kelkalla on vielä uppokeli.


Kävin tänään katsomassa pesiä ja seurailin muutenkin käpylintuja (ylh. kirjosiipi ja pikkukäppäri). Kirjosiiven pesässä oli edelleen kaksi munaa (kuten viikko sitten). Puolivälinmäen toisella puolella kirjosiivillä oli poikue lennossa. Poikasia oli ainakin yksi (2 k). Se oli syntynyt samoihin aikoihin kuin edellinenkin puolitoista viikkoa sitten löytämäni poikanen, mahdollisesti jopa aikaisemmin. Arvioin sen 2-3 vk sitten pesästä lähteneeksi. Nokat eivät vielä olleet aivan ristissä, mutta lintu piti jo poikasten normaalia "titjä-titjä"-ääntä. Vasta pesästä lähteneet eivät siten ääntele. Poikanen ei kuitenkaan kulkenut vielä emojen matkassa.

Kuukkelin näin kantavan oksaa. Seurasin ja jäin odottelemaan uutta kierrosta. Käpylinnut auttoivat minua ilmoittamalla, milloin kuukkeli tuli oksan kanssa. Pari kertaa lisää ja pääsin jo alueelle, missä oletin pesän olevan (toistasataa metriä ensimmäisestä havainnosta). Sitten näin kuukkelin alueella, mutta mennessäni lähelle se karkasi ja alkoi rääkymään. Samassa tuli toinen oksan kanssa, mutta lähtikin kiertämään minua. Vähän ajan päästä asia selvisi. Parin metrin korkeudessa kuusen oksalla oli pesänpohja - muutama kymmenen tikkua ristissä, vähän jäkälää ja koppelon höyhen (k).









Kuukkelit saattoivat hylätä pesän, koska huomasivat minun löytäneen sen. Joka tapauksessa tämä pesinnän aloitus oli ylivoimaisesti aikaisin aseman historiassa. Muut aikaisimmat vastaavat ovat huhtikuun puolelta.

Puolivälinmäen seudulla näin vanhan maakotkan lennossa itään päin. Käydessäni sitten Pommituskukkulain haaskalla, sieltä lähti maakotka karkuun muutaman kymmenen metrin päästä, ilmeisesti sama lintu.

Värriöojan pikkukäpylinnun pesässä oli ainakin kaksi isoa poikasta (k). Kohta ne lähtevät pesästä. Puolivälinmäen pikkukäpylinnun pesää en tarkastanut. Paikka on liian vaikea kiivettäväksi.

Tänään näin isokäpylinnun. Niitä ei olekaan näkynyt koko talvena. Kuusensiemenet ovat alkaneet varista. Lintuja oli jo noukkinut niitä hangelta. TH

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?