Friday, April 22, 2011

Sarvipöllöjä Itä-Lapissa / Long-eared Owls (Asio otus) in eastern Lapland

Sarvipöllö on laji, joka on esiintymisessään laikuittainen ja täällä pohjoisessa melko harvinainen. Minä en ole sitä koskaan tavannut, en täällä enkä muuallakaan. Kuulin, että Sallan Salmivaarassa on pesinyt näitä otuksia ainakin muutamina vuosina. Myös tänä vuonna niitä on siellä tavattu. Ohikulkumatkalla päätin poiketa, jos pääsisi näkemään.


Sen verran varmaa oli pöllön esiintyminen eräässä pihapiirissä, että linnun löysimme pienen etsiskelyn jälkeen. Pöllöjä osoittautui olevan kaksi, ja myöhemmin kuulin niitä olleen kolmekin. Sarvipöllöt pitivät soidinta ja ne olivat varanneet männyssä olevan harakanpesän pesäpaikakseen. Ne huhuilivat aamupäivällä, ja vaikka olivat aika piilottelevaa sorttia, niin näkemään niitä pääsi ja jonkin kuvankin sain.


Sarvipöllöt pesivät yleensä ihmisasutuksen tuntumassa. Ne tarvitsevat peltoja metsästysmaastoksi, metsiköitä suojapaikoiksi ja vanhoja harakan tai variksen pesiä pesäpaikoikseen. Tällaista sopivaa asuinaluetta Itä-Lapissa Salmivaaran lisäksi on Pelkosenniemen Saunavaarassa, jossa on kuulemma myös tavattu sarvipöllöja tänä keväänä. Nyt kun täällä pohjoisessa on hyvä myyrävuosi, niin näitä myyränpyytäjiä esiintyy normaalia enemmän ja voi löytyä muualtakin. Värriön luonnonpuistossa sarvipöllölle ei kuitenkaan ole sopivaa pesimismaastoa ja niitä voi nähdä täällä korkeintaan satunnaisesti. TH

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?