Friday, September 30, 2011

Myyränpyynti / Vole catching

Suoritin myyränpyynnin 28-30.9.11. Saalis oli viimesyksyisen veroinen, kaikkiaan 124 kpl. Näistä metsäsopuleita oli 11 kpl, mikä osoittaa metsäsopulikannan olevan korkeampi kuin aikaisemmin. Päästäisiä oli 2 kpl, mikä on normaalia.

Eri myyrälajeja oli aika tasaisesti, punamyyrää aika paljon. 2 peltomyyrää tuli, mutta lapinmyyriä ei. Tunturisopuleita ei myöskään ollut.

Viime aikoina myyriä ei ole näkynyt niin paljon ja niin avoimesti kuin keväällä, ja ajattelin jo, että olisiko kanta romahtanut. Jopa lehdessä kirjoitettiin, että myyräkanta on pudonnut keväällisestä pohjoisempana, koska myyriä ei näe enää sillä tavoin. Ainakin täällä kanta on entisellään, mutta ei ole kyllä noussutkaan. Varmaankin myyrät liikkuvat nyt etupäässä öisin.

Sitä olen ihmetellyt, että miten myyränpyytäjälinnut saavat saalista, varsinkin päivällä, kun myyrät vain vilahtelevat reiästä toiseen. Tiedä häntä, mutta ainakin hiiripöllöjä vielä riittää. Harvoin niiden näkee kuitenkin saalista saavan, yhden myyrätapauksen olen nähnyt. Kuvan tapauksessa on saaliin kanssa meidän pihapöllö, jolle myyrä heitettiin maahan ja joka kelpasi näköjään syötäväksi.

Muuttavista linnuista vielä näkee rastaita, 4 lajia. Räkättejä on aika vähän ollut liikkeessä, johtuuko huonosta marjasadosta, mukaan lukien pihlajat. Punarintoja kuulin tänään 3 yksilöä ja yhden palokärjen. Taviokuurnat ovat liikkeessä, käpylintuja kuulee, mutta ei paljon, kirjosiivet ovat häipyneet.

Hiiripöllöjä näin kaksi Ainijärven seudussa. Helmipöllöjä tapasin aikaisempina päivinä. TH

Labels: , , , , , ,


Monday, September 26, 2011

Taigauunilintu edelleen paikalla / Yellow-browed Warbler still here










Aamukahdeksan jälkeen tuli hömö-lapintinttiparvi pyörimään portaiden eteen. Tässäkin parvessa oli ylimääräinen pieni matkustaja. Tunnistin sen hippiäiseksi, johon eilen vertasin taigauunilintua. Hippiäisiä en ole täällä kuukausiin nähnyt.


Soitin varmuuden vuoksi taigauunilinnun ääntä, jos parvessa olisi sellainenkin. Ja vastaus tuli "tsiit", mutta Kuutsjärven pajukosta. Sieltä se löytyi sitten hyönteisiä pyydystelemästä pajulinnun tapaan. Lintu oli kuitenkin nyt yksin.


Päivän kuluessa seurasin tilannetta ja totesin taigauunilinnun käyvän useita kertoja pajukossa ruokailemassa. Vaikka eilen näin selvät vaaleat juovat siivillä, niin tällä etummainen juova oli pieni. Todennäköisesti se oli kuitenkin sama yksilö, tuskin niitä täällä kahta eri yksilöä perättäisinä päivinä on. Atrappiin se reagoi aika laiskasti, vaikka soitin erilaisia ääniä. Sain kuitenkin vähän parempia kuvia kuin eilen.


Myös punarinta tiksutteli pajukossa ja toisella puolen lampea ehkä leppälintukin. Tiaisten ja muiden houkuttelemana tuli hiiripöllö taas tutkimaan saalistusmahdollisuuksia kuusentärrin latvaan.


Ilma oli tänään kaunis, melko pitkästä aikaa. Aurinko lämmitti iltapäivällä ilman toisellekymmenelle asteelle. Tuultakaan ei paljoa ollut. TH

Labels: , , ,


Sunday, September 25, 2011

Uusi laji Värriöllä / The new species on Varrio reserve (Yellow-browed Warbler, Phylloscopus inornatus)














Soittelin aamulla lintujen ääniä portailla. Ensin houkuttelin leppälintua (joka saattoi olla mustaleppälintu), jonka näin ja kuvasin toissapäivänä. Kuvista en kuitenkaan pystynyt varmaa sanomaan.

Sitten soitin sinipyrstön kutsuääntä. Talitiaisparvi tuli pyörimään aseman lähistölle, liekö soitolla ollut vaikutusta. Sitten lensi ylitseni hippiäisen kokoinen lintu, mutta joka ei äännellyt ja lensi suoraan ja pitemmästi kuin hippiäinen, eri tyylillä. Aloin jo arvailla, mikä voisi olla kyseessä, ja lähdin perään. Lintu oli korkealla mäntyjen latvoissa, ja selvästi liikkui talitiaisparven mukana. Tintit saattoivat olla vaeltavia, koska niitä näytti olevan useita.

En saanut lintua kiikariin ja hoksasin mennä vaihtamaan taigauunilinnun äänet soittimeen. Se olikin oikea ratkaisu, koska pikku lintu tuli pyörimään lähipuihin. Kiipesin katolle (jo toisen kerran), mistä sain linnun kiikariin. Selvä silmäkulmanjuova, kaksi kirkasta poikkijuovaa siivellä ja juovaton päälaki osoittivat linnun olevan taigauunilintu (Phylloscopus inornatus), vaeltaja Siperiasta. Kävin vielä kameran, jolla sain varmistuskuvat. Olisin halunnut saada vielä paremmat kuvat, mutta sitten pikku vaeltajaa ei enää näkynytkään. Talitinttiparvi oli mennyt ja arvatenkin taigan vaeltaja lähti ottamaan niitä kiinni. Se oli paikalla korkeintaan viisi minuuttia.


Havainto oli ensimmäinen Värriön luonnonpuistossa, minullekin se oli uusi laji (elis), ja koko Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella on tehty vain kaksi havaintoa tänä syksynä, Pellossa ja Rovaniemellä. Tämä on Suomen pohjoisin havainto tälle syksylle. Aikaisemmin laji on tavattu vielä Kilpisjärvellä ja Kemijärvellä, mutta muita havaintoja lajista ei tietääkseni LLY:n alueelta ole. Torniosta eteenpäin pitkin Perämeren rannikkoa havaintoja on tälle syksylle lukuisasti etelärannikolle asti, myös sisämaasta. Taigauunilinnun voisi sanoa olevan tämän syksyn "hittilaji", niillä on ehkä ollut normaalia suurempi vaellus, tai onko havaintojen suuri määrä vain seurausta parantuneesta havainnoinnista.


Taigauunilintu asustaa Siperiassa Uralia myöten. Varsinkin länsiosissa aluetta se on epäsäännöllinen ja elinalueen länsiraja on epäsäännöllinen. Laji suosii harvahkopuustoisia alueita, jopa hakkuualueita ja esiintyy niin pohjoisessa kuin vain taigaa on missä asua. Etelään mentäessä ja metsien tihentyessä kanta harvenee ja lajia esiintyy Siperiassa n. Suomen pituuden levyisellä alueella vastaavilla leveyspiireillä. Mikä saa ne lähtemään länteen syksyllä, ei ole tiedossani, mutta ilmeisesti osa kannasta muuttaa länsi-Eurooppaan talveksi. Taigauunilintu on läntisin Siperian monista uunilintulajeista ja siten yleisin havaittava Suomessa.

Päivän muita havaintoja ovat rautiainen Kuutsjärvellä, tilhiä, rastaita, taviokuurnia, iso- ja pikkukäpylintuja. Kuutsjärven etelätörmältä lähti puolenpäivän jälkeen 4 koppeloa ja Rakitsan kierroksella iltapäivällä näin lisäksi 5 koiras- ja 7 naarasmetsoa ja 6 pyytä. Löysin vielä vanhat hirven jättösarvet, piikit 6/5 ja molemmat samaa paria, reilu 10 m toisistaan.


P.S. Tietokoneiden ja ohjelmien kanssa on ollut ongelmia, joten luontopäiväkirja on kärsinyt siitä. Tärkein kone on hoidossa Helsingissä ja toisten ohjelmilla on omat ongelmansa kuvankäsittelyssä. Muutenkin tilanne on ohjelmien kanssa sellainen, että saa nähdä mitä jatkossa seuraa. TH

Labels: , , , , ,


Saturday, September 24, 2011

B-linjan havainnot / Observations of the B-line





Ainikuusikossa oli kaatunut hirvi aamuvarhaisella. Syvien metsien miehet olivat aloittaneet hirvenpyynnin aikoinaan ja komea sonni kaatui aamulla klo 5.50. Liekö ollut Suomen ensimmäinen lupahirvi tällä pyyntikaudella? Ari Marjeta oli painanut liipasinta.

Ohitin kaatopaikan matkalla B-linjalle ja sain kuvia jälkitilanteesta.

Linjalla oli nähtävää ennätyksellisen paljon. Teeriä löytyi kaikkiaan 44 yksilöä, riekkoja 13 ja koppeloita 3, siis 60 kanalintua/20 km. Tien päällä oli vielä muutama lintu (k).

Lisäksi näin tai kuulin 2 palokärkeä (k), lapinsirkun, pajusirkun ja 5 joutsenta. TH

Labels: , , , , ,


Friday, September 23, 2011

Mustaleppälintuko? / Black Redstart?

Vesisateinen päivä. Pari kertaa päivän aikana pihalla hyppeli harmaa leppälintu. Epäilin sitä mustaleppälinnuksi, mutta varma en uskaltanut olla. Sillä nimittäin oli punertava vivahde vatsapuolella, mitä ei mustaleppälinnulla pitäisi olla. Laitan kuvia tapauksesta esille, jos joku luontopäiväkirjan lukijoista tunnistaisi lajin suuremmalla kokemuksella.

Kuvat ovat aika epätarkkoja, koska jouduin ottamaan niitä ikkunan läpi ja kaukaa, koska lintu oli arka. TH












P.S. Lintu varmistettu mustaleppälinnuksi (Phoenicurus ochruros). Havainto on toinen Värriöllä. Ensimmäinen oli myös syyskuun lopussa kaksi vuotta sitten.

Labels:


Thursday, September 22, 2011

A-linja 22.9. / The line A 22.9.11


Kävin A-kanalintulinjan (talousmetsät) 22.9.11. Kanalintuja näin 24 yks. Riekkoja 12, teeriä 7, kolme koppeloa ja 2 pyytä. Tien varrella näkyi lisäksi metsoja ym.

3 hirveä ylitti tien Tulppiossa, hiiripöllöjä näin 3, vihervarpusen ääntä kuulin ja melko tuoreita karhunpaskoja oli tiellä parissa paikassa lähempänä rajaa. TH

Labels: , , , , , , ,


Friday, September 16, 2011

Myöhäinen sinipyrstö / Late Bluetail



16.9. soitin taigauunilinnun laulua kurussa aikaisin aamulla. Sinipyrstö tuli kattelemaan äänen aiheuttajaa alle 10 m päästä.

Virittelin verkon pyyntiin, mutta en saanut lintua ääntä soittamalla verkkoon. Iltapäivällä sinipyrstö oli kuitenkin talitintin kanssa verkossa ja sain sen värirengastettua. Tällä yksilöllä oli vasemman puolen pyrstösulat erikoisesti vielä kasvamassa. Tämä havainto on myöhäisin sinipyrstöstä Värriöllä. TH

Labels:


Tuesday, September 13, 2011

Sateinen päivä / Rainy day











Teppo näki tänään karhunjäljet Kuntasjoen törmässä pari kilometriä asemalta itään. Jäljet olivat korkeintaan muutaman päivän vanha, kuva oik.(TTu). Muita hänen havaintojaan olivat 10 riekon parvi, 2 metsoa ja yksi pyy.


Minä näin 5 yks. punatulkkuparven Kuutsjärven rannassa. Toisessa kuvassa ruskapihlajia Kuutsjärven itäpuolella.


Sää oli sateinen, lämpötila kymmenisen astetta. TH


Labels: , , , ,


Monday, September 12, 2011

Sudenjäljet / Tracks of wolf









Kuvissa Tepon kuvaamat sudenjäljet.

Länsi- ja itäpuolella / On the western and eastern sides

Aseman kanalintulinjalla tuli ihan mukavasti kanalintuhavaintoja. Riekkoja näin 5+8, pyitä 6+3, metsoja 2 ja teeriä 1. Lisäksi tunnistamaton metso tai teeri, yht. 26 lintua.
















Piekana lekutteli Nuorttiaavalla myyräsaaliin toivossa, lapinharakoita näin 2, hiiripöllö syöksyi jonkin saaliin perään Nuorttiaavan eteläpuolella ja isokäpylintuja näin 12 yks. parven lennossa itään päin Puolivälinjängällä.
Tuomikosken Teppo kierteli Värriö III:lla ja sieltä itään päin. Havaintoina kapustarintoja, 5 pyytä, koppelo, hiiripöllöpari, joka varoitteli ja seuraili pitkään kävelijää Haaskaojalla. Rakitsan koillisrinteellä näkyi yksinäinen hiiripöllö. Ja paras havainto oli kahdet tuoreet sudenjäljet Vedenjakajan hietikolla. TH

Labels: , , , , , , , , ,


Sunday, September 11, 2011

Sateen jälkeen / After rain












Aamulla satoi vettä. Yöllä alkanut sade jatkui puolillepäivin. Iltapäivällä paisteli jo aurinkokin. Lämpötila oli kymmenen asteen molemmin puolin. Maisemakuva Nuorttitunturin etelärinteestä, missä näkyy porojen vaikutus luontoon.


Oravan puku alkaa jo vaihtua, vaikka lämmintä on riittänyt. Orava yritti syödä ensin kuusten silmuja Kuntasjoen kurussa, mutta siirtyi sitten syömään männynkäpyjä.


Lapinsirkun ääntä kuulin Kotovaaran etelärinteellä. Asemalle tullut Teppo Tuomikoski näki kävelytaipaleella teeriparven n. 6 yks., riekkoja 7-8 yks. parven. Savukosken-Ainijärven välillä oli 5 urosmetsoa ja koppelo. TH

Labels: , , , ,


Saturday, September 10, 2011

Pöllöjä aseman nurkissa / Owls by the station








Pöllöt ovat asustelleet viime aikoina aseman pihapiirissä, haluavat kai säädellä myyräkantaa. Aamulla soittelin sinipyrstön ym. ääniä pusikossa, ja äkkiä hiiripöllö rysähti paikalle äänien houkuttelemana. Se yritti kuitenkin iskeä paikalla olleisiin kuukkeleihin, useita kertoja, mutta ei näköjään onnistunut. Soittamiini linnunääniin se reagoi sitten vielä istumalla kuuseen ja koettamalla sieltä kaulaa kurkotellen ja oksilla hypellen nähdä lintuja. Kun se ei niitä löytänyt, niin poistui lopulta paikalta.


Illalla kiekui ja lenteli valoissa (mm. täysikuun)helmipöllö. Vaikka se yleensä on niin rauhallisen oloinen, niin myyränpyynnissä se on toista maata. Aivan kuin se muuttuisi toiseksi linnuksi. Mutta muutenhan se ei varmaan saalista saisikaan.


Kuulin päivällä vielä vihervarpusenkin ääntä. Ne ovat käyneet harvinaisiksi kuusensiementen loputtua. Sinipyrstöä ei muuten kuulunut. Tunturinrinteessä oli pari riekkoa. TH

Labels: , , ,


Friday, September 09, 2011

B-linja / The line B













B-linjalla näin teeriä 2+1+1+3, riekkoja 9+14 ja yhden metson (sukupuoli ei selvinnyt). Yhteensä tänään 31 lintua ja molemmilla linjoilla yht. 50 kanalintua. Niistä suurin osa oli riekkoja, joten viime vuosien heikon kannan jälkeen näyttää riekolla jo hyvältä.


Muita havaintoja olivat ampuhaukka, isokäpylintuja 1+6+1 yks. Räkättiparven (10 yks.) näin matkalla etelään, minkä pitäisi olla niille väärä muuttosuunta.


Sää on ollut viime päivinä epätavallisen lämmin, viitisentoista astetta, jopa enemmänkin. Se on paljon syyskuussa. Kuvat Nuorttiaavalta etelään päin. TH

Labels: , , , , ,


Thursday, September 08, 2011

A-linja / The line A










Kävelin talousmetsien (hakkuualueiden) A-linjan. Näin teeriä 6+1 ja riekkoja (k) 10+2 eli yht. 19 kanalintua. Muista linnuista näin 2 lapinsirkkua matkalla SE, metsäkirvisiä, vanhan maakotkan ja kaikkiaan 7 hiiripöllöä (2 k), joista yksi oli jo automatkalla Pultoselän seudulla.









Lisäksi linjan ulkopuolella näin pari teertä ja koppeloa (k), 3 lapinharakkaa (k) ja ampuhaukan (k).


Linjalla karkasi myös kuusen alta jänis, jonka näillä linjoilla olen tavannut muistaakseni kerran aikaisemmin reilun parinkymmenen vuoden aikana. TH

Labels: , , , , , , , ,


Ruskan aikaan









Aamun työmatkalla näin kymmenkunta kanalintua, mutta määrä tuntuu nykytilanteessa vähältä. 3 pyytä, 5 teertä ja 1 koppelo tulivat havaituiksi.


Tulin Kostamon kautta ja siellä pellolla oli vielä satakunta kurkea. Muutama päivä sitten laskin sieltä n. 130 yks.













Ruska alkaa painaa päälle. Värriöjoella (k) se oli vasta alussa, mutta Soklissa monet koivut olivat jo lehdistä harvoja. TH

Labels: , , ,


Friday, September 02, 2011

Sinipyrstön rengastus / Ringing the Red-flanked Bluetail



Luulin sinipyrstön jo lähteneen maisemista, mutta viritin kuitenkin verkon. Puolenpäivän jälkeen verkossa oli talitiainen ja toinenkin lintu. Ja se oli sinipyrstö, kaikesta päätellen sama, jonka kuvasin kaksi päivää aikaisemmin.

Karinin (Helmens) avustuksella sain rengastettua linnun (vasen jalka alumiini, oikea pink väri). Puvusta on vaikea sanoa, lintu saattoi olla myös naaras. Koko painoineen oli pienemmästä päästä.

Muita havaintoja pajulintu, 2 kivitaskua, sinirinta, hiiripöllö. TH

Labels: , , , ,


Thursday, September 01, 2011

Sinisten ym. havaintojen päivä / The day of blue and other observations







Sinipyrstö kuului aamulla kauempaa Kuutsjärven itäpuolelta, mutta houkuttelemalla se ei enää tullut kuten eilen. Verkolla sain sinirinnan, punarinnan ja talitiaisen.

Valorysä n:o 9:ssä oli sinivyöritariyökkönen, jollainen saatiin myös vuosi sitten samoihin aikoihin. Perhonen on isoimpia yöperhosiamme, siipien kärkiväli 10 senttiä, ja se oli rysäpussissa kuin lohi tammukoiden joukossa verrattuna muihin yökkösiin ja hyönteisiin.

Lintuhavaintoja tuli lapin- ja pohjansirkusta ja isokäpylinnusta. Telkkä on asustellut Kuutsjärvessä jo parisen viikkoa.

Illalla saimme kovan luontohavainnon, kun Tukholman yliopiston tytöt (+ yksi Helsingin tyttö) tulivat asemalle (k). He olivat lähes törmänneet karhuun Puolivälinjängällä klo 18.30 aikoihin. Huomasivat karhun kävellessään pitkoksilla puolessa välin Puolivälinjänkää. Nuorehko, sepelkaulainen karhu oli menossa poispäin pitkosten pohjoispuolella n. 100 m päässä. Tytöt huomatessaan se pisti juoksuksi, jolloin 3 heistä ehti sen nähdä. Karhun tuoreet, märät jäljet näkyivät pitkoksilla. Hetkeä aikaisemmin se oli ollut tulossa heitä kohti.

Karhua eivät ehtineet onnekkaat näkijät kuvata, mutta jäljet kylläkin. Nyt vain ohjelmat eivät suostu avaamaan ruotsalaiskameralla otettuja kuvia. Ehkäpä myöhemmin. TH


P.S. Tällä aseman koneella karhunjälkikuvan julkaisu onnistui.

Labels: , , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?