Wednesday, October 12, 2011

Itäpuolella / On the east side








Jos ei riekolla ole suojaväri kohdallaan (kuvassa riekko koettaa suojautua), niin ei ole jänikselläkään tilanne sen paremmin. Aamupäivällä pakeni valkoinen jänis kuusen alta Kotovaaran itärinteellä. Kauas näkyi jänönen se loikkiessa ja pysähdellessä tummassa vaaranrinteessä.

Kiertelin Pulkalla asti pitkästä aikaa. Kanalintujen määrä on noussut lähes räjähdysmäisesti. Koskaan en ole tuommoisella reissulla nähnyt niitä niin paljon kuin tänään. Metsoja näin 22, joista ainakin puolet uroksia (k). Pyitä (k) näin 23 ja riekkoja 6, siis yhteensä 51. Kävelylle mittaa arvioin 17 km.

Päinvastoin kuin kanalinnuilla, hirvien määrä on selvästi vähentynyt. Määrä on vähentynyt eri puolilla Itä-Lappia, mutta täälläkin puiston alueella vähentyminen on havaittavissa. Syyn siihen on ankara metsästys. Näin kuitenkin tänään kaksi hirveä, alle kymmenpiikkinen Pulkalla ja naaras Hirvasjoen länsipuolella. Hirvenjälkiä on kuitenkin vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

Hiiripöllön näin Hirvasjoen länsipuolella, laulurastaan ja punakyljen ääniä kuului vielä, kuten taviokuurnankin. Isokäpylintuja oli puolenkymmentä kertaa päivän aikana ja kuulin vielä puukiipijänkin äänen Pulkan rinteellä.

Vesisade hellitti niin, että päivällä oli muutaman tunnin satamatta. Puolenkymmentä astetta lämmintä. TH

Labels: , , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?