Tuesday, November 01, 2011

Uusi kettu / The new fox

Illalla pakastui ja aamuyöstä satoi hieman lunta. Kuutsjärvi jäätyi suurimmaksi osaksi. Päivälläkin sateli vielä lunta, joka muuttui rännäksi ja vedeksi iltapäivällä.

Aamulla Antonina toi viestiä, että hieno kettu on pihalla. Niinpä olikin, illalla heittämäni makupalat olivat löytyneet ja löytäjä taisi haluta lisää. Kettu näkyi katselevan koirankopin luona.

Heittelimme uusia namupaloja ja menimme odottelemaan. Lopulta kettu tuli katselemaan, mitä sinne oli tullut. Löydettyään syötävät se vei ne kauas jemmaan ja palasi hakemaan, useita kertoja.

Tämä kettu ei ole meidän naaraskettumme, vaan on ilmeisesti nuori koiras, jonka näin kesäkuulla tunturissa. Se on pyöriskellyt aseman ympäristössä viime aikoina ja saaanut jotain syötävääkin, mutta on ollut aina pimeässä liikkeellä ja ollut aika arka. Nyt se kuitenkin tuli päivänvalon aikaan eikä ollut enää niin arka. Nyt se oppi, että sille heitetään makupaloja ja vaapa nähdä, kesyyntyykö se vielä tästä. Muuten, tämä voi olla meidän naaraamme pentu, koska samaa näköä on ja tavatkin samanlaiset.

Matkalla autopaikalle näkyi taas sama parinkymmenen riekon porukka kuin eilenkin ja muutama muukin. Myös pyitä näkyi. Kuulin vielä isokäpylintuja ja viherpeippojakin. Automatkalla Sotataipaleessa näkyi useassa kohtaa valkeita riekkoja loistavan tienvarsimetsissä. TH

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?