Saturday, December 03, 2011

Jäljet kertovat / Tracks were telling




Eilisen plussakelin jälkeen satoi illalla ja alkuyöstä lunta muutaman sentin, niin että mittakepissä oli aamulla 14 cm. Aamulla lämpötila oli vielä nollan vaiheilla, mutta päivän kuluessa pakastui -10-15 asteeseen. Aurinko näyttäytyi puolenpäivän jälkeen.

Aseman portailta löytyi yölliset kärpänjäljet. Saukon aamuöinen jälki löytyi Ykkösen pohjoispuolelta ja oli menossa länteen päin. Kettu oli kulkenut paikalla aikaisemmin tunturia kohti tullen Kotovaarasta. Näätäkin oli ollut liikkeellä, yölliset jäljet olivat Kuutsjärven eteläpuolella.

Kävin Tuntsajoella reilun 15 km päässä. Yöllisiä hirvenjälkiä näkyi 4 elukasta ja emän ja vasan näinkin jokivarressa (k).
Paluumatkalla oli ahma laukkonut Vedenjakajan eteläpuolitse jälkeni yli itään. Jostain kumman syystä iso ahma oli koko ajan laukkonut pitkillä loikilla. Sitä ihmettelivät paikalle tulleet poromiehetkin.

Poromiehet olivat seurailleet susiporukkaa, joka oli kiertänyt Papuhaaroilta Viermulauttamuristan kautta Saukuusikkoon. Susia arvelivat olevan 6-8 yks. Laskennan teki vaikeaksi se, että pedot astuivat toistensa jälkiin kulkiessaan. Minäkin näin jäljet Saun länsipuolella, susien kulkusuunnan ollessa pohjoiseen. Lunta Saun alla oli jo 25-30 cm, kinoksissa jopa puoli metriä.

Vanhemmat ilveksenjäljet olivat myös kuumottaneet lumen alta poromiesten näkyviin. Poronraatojakin oli löytynyt, mutta tapetut porot oli kuulemma syöty lähes kokonaan ja merkkejä tapoista oli vähän.

Teeriä näin etupäässä Tuntsajokivarressa 17 kpl (k) ja riekkoja alun toistakymmentä. Maakotka näyttäytyi jokivarressa ja Saun rinteellä (k). Niin, ja näkyipä jossain Vedenjakajan seudussa vielä lumikonjäljetkin. TH

Labels: , , , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?