Monday, April 16, 2012

Länsipuolen tarkastukset / Checking the west side



Aamulla Tapani kuuli variksen ja minä pulmusen aseman pihalla. Tarkastin metsonsoitimen Pommituskukkuloilla. Siellä oli kukko soinut sillä paikalla, missä hullu metso on asunut. Metso löytyikin lähistöltä, mutta se oli arka normaaliin tapaan. Silti se saattoi olla sama lintu, mutta nyt sillä oli adrenaliinit normaalilukemissa.

Kiertelin vielä kanahaukan pesät. Neljä oli tyhjää mukaanlukien viimevuotinen lapinpöllön pesäpaikka, vain lunta oli pesissä. Viidennessäkin oli lunta, mutta siihen oli tuotu tuoreita männynoksia päälle. Siis siellä on ollut ilmeisesti kanahaukka, saa nähä alkaako pesiä.

Kuivahaaralla lauloi puukiipijä ja myös teeret. Niitä oli kerääntynyt puihin viitisentoista lintua ja jotkut innostuivat kukertamaan. Siellähän sitä on kanahaukalle ruokaa.

Tarkastin myös viimevuotisen hiiripöllön pesäpaikan Pommituskukkuloilla. Viereisen puun oksalta lähti hiiripöllö pakoon, joten silläkin on ainakin pesimissuunnitelmia.

Värriöojalla huomasin poronraadon ja kuukkelin syömässä sitä. Myös kettu ja joku muukin oli käynyt syömässä raatoa, mutta suurpedon jälkiä en löytänyt, joten ilmeisesti poro oli kuollut nälkään. Otin kuitenkin korvat vietäväksi omistajalle.

Iltasaunalla näimme hiiripöllön tulevan idästä lammen eteläpuolen kuuseen vartiopaikalle, kuten monena iltana aikaisemminkin. Yövieraiksi tulleet Petri Piisilä ja Jouko "Ernesti" Pylväs Metsähallituksesta olivat nähneet mm. piekanan Peskihaarassa lauantaina 14.5. TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?