Sunday, November 04, 2012

Pyyt ja räksä / Hazel Hens and Fieldfare

Sää jatkui edellisten päivien kaltaisena, lunta satoi hiljalleen koko päivän. Mittakepissä oli 35 senttiä, mutta maastossa sitä on hieman enemmän. Ilmatieteen automaattimittaus näyttää 28 cm, mutta se ei näköjään ole tarkka systeemi.

Kymmenen maissa kuulin räkättirastaan ääntä pihalla. Kohta lintu lähtikin säksättäen lentoon männystä, niitä saattoi olla jopa kaksi. Havainto taitaa olla toiseksi myöhäisin aseman historiassa.

Pyyt olivat taas Kuutsjärven pajukossa ja lähipuissa, mistä niitä lennähteli lammen toiselle rannalle. Laskin niitä yhdeksän, ilmeisesti poikue.

Lapintintit ja hömötintit tulivat ruokailemaan ja kädestäkin hakemaan sapuskaa tarjottaessa. Rengaslinnuille (2) vain oli kertynyt lumipaakut renkaiden ympärille. Otin toiselta pois, jolla oli myös värirengas ja senkin ympärillä lunta, mutta lunta näytti alkavan kerääntyä heti uudestaan. Keli oli lumisateineen sellainen. Valitettava juttu, aikaisemmin en ole moista huomannut enkä kuullut. Renkaat linnuilla ovat olleet pari vuotta.

Myös pari kuukkelia kävi läskillä. Kuutsjärven ympärillä hääri urpiaisparvi. Tiaisia ruokittaessa urpiaiset tulivat myös ympärille pyörimään ikään kuin se kuuluisi asiaan. Ruokinnalle ne eivät kuitenkaan tulleet. TH



Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?