Wednesday, May 22, 2013

Kynsivaarassa / On the hill Kynsivaara

Päätin tarkastaa vielä Kynsivaaran sinipyrstöjen toivossa. Muut paikat onkin jo lähes käyty. Pääsin vasta puolenpäivän aikaan sinne. Ja niin vain lounaisrinteen kuusikosta kuului tuttu laulu. Tässä paikassa en ole koskaan tavannut sinipyrstöä, mutta olen ajatellut siinä voivan olla.

Lintu lauleli erikoisesti. Pari kertaa se vaihtoi puuta, mutta lintua ei meinannut näkyä. Se lauloi puolipuussa tai alaoksilla ja hiljaa lirutellen. Kunnon julistusta puun latvasta ei kuulunut. Sitten kuulin raksutusta. Pian löysin naaraan, joka varoitteli heikosti. Sillä oli pesänrakennustarpeita nokassa.

Väistyin siitä kauemmas, enkä naarasta enää paikalla nähnyt. Kuulin myöhemmin piippausta aikaisemman laulupaikan luota, ja sieltä löysin pariskunnan uudestaan. Naaras jopa odotteli pyrstö pystyssä koirasta, se oli valmis parittelemaan. Koiras kävi paikalla, mutta olisiko pelästynyt minua vai mistä syystä se vain käväisi naraan luona. Ne olivat kyllä aika kaukana.

Tämän jälkeen en naarasta enää nähnyt. Iltapäivällä kävin paikalla ja kuulin koiraan taas hiljaa lurittelevan, mutta muuten oli hiljaista.

Puolenpäivän aikaan oli paikalla myös hiiripöllö, joka pakeni minua männyn oksalta. Olisikohan sillä ollut vaikutusta sinipyrstöjen käyttäytymiseen?

Muita tapaamiani olivat kaksi metsoa, jotka lähtivät kuusen alta ja riekkokoiras.

Taivas oli tänään pilvetön. Lämmintä oli kuitenkin vain 13-14 astetta ja tuuleskeli, mutta tuntui melko lämpimältä. TH


Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?