Saturday, June 15, 2013

Sinipyrstön pesä / A nest of Red-flanked Bluetail

Kävin vielä Kynsivaarassa etsiskelemässä sinipyrstön pesää. Aika kauan piti etsiä, mutta lopulta kuulin koiraan hiljaa lurittelevan. Sillähän on iso reviiri ja kesti aikaa löytää lintu. Mentyäni koiraan luo se alkoi hiljaa varoitella. Menin kauemmas seuraamaan tilannetta ja lopulta huomasin lintujen lentelevän maanpinnan yläpuolella ja menevän tiettyyn paikkaan. Sieltähän se pesä sitten löytyi, tosi hankalasti sammalten peitossa kuusen juuren alla. Pesässä oli 8 parin kolmen päivän ikäistä poikasta.

Ei ole helpoimpia löydettäviä, sinipyrstön pesä. Kauan kesti, jos viimevuotisetkin etsinnät lasketaan, mutta työvoitto tuli. Minä uskon, että johdatustakin siinä oli, sellaisia piirteitä jutusta löytyy. Joka tapauksessa ensimmäinen pesälöytö mulle ja aseman historiassa (poikueita on nähty). (kuvassa varoitteleva naaras)

Kynsivaarasta löytyi myös koppelopoikue. Poikasia oli ainakin kolme. Varhain ovat liikkeellä.

Myös koiras palokärki huuteli kelon latvassa samalla alueella. Kotovaaran takana lensi kirjosiipikäpylintu ja Kuutsjärvessä uiskenteli aamupäivällä naaras tukkakoskelo.

Yön ja aamun satoi vettä, mutta sitten alkoi seljetä ja iltapäivästä eteenpäin oli kaunista. Lämmintä oli viitisentoista astetta. TH


Labels: , , , ,


Comments:
Onneksi olkoon Teuvo. Sinipyrstön pesä on tosi vaikea löytää!
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?