Thursday, June 19, 2014

Sadekuuroja ja aurinkoista / Rainy and sunny


Tunturikurjenherne on taas kukassa Pelkosenniemen seudulla. Se on jostain pohjoisen tuntureilta levinnyt tienvarsille ja leviää nyt niitä pitkin etelämmäksi. Savukosken suuntaan se on levinnyt ohi Lunkkauksen.

Porotokka, lähemmäs sata päätä laidunsi Tyynenojan seudussa. Vasojakin näkyi jonkin verran olevan. Liro varoitteli lähistöllä.

Yksi koppelo näkyi tien varrella välillä Kemijärvi-Kemihaara-Ainijärvi. Ainijärvellä räkätit kävivät liian lähelle pesää tulleen hiiripöllön kimppuun. Ainikuusikon yllä lekutteli piekana.

Ilma oli aurinkoinen, mutta kylmä. Värriön seudulla oli vain pari-kolme astetta lämmintä, kun taas Sallassa oli viitisen astetta lämpimämpää. Kullerot kuitenkin kukkivat ampumaradan arolla Ainijärvellä sadekuuroa odotellessa.

Pirunkurun maisemissa löysin ilm. kylmettyneen, pienen metsäviklon poikasen. Luultavasti jokin petolintu oli tappanut siltä emon, koska sitä ei näkynyt, kuulunut. Näin kylmässä kelissä poikanen ei kauaa elä, mutta minun oli jätettävä se oman onnensa nojaan.

Aleksi kuuli sinipyrstön laulua Kotovaaraan Pirunkurun suunnasta aamulla 8. maissa. TH

Labels: , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?