Thursday, September 04, 2014

Alkavaa ruskaa / Golden autumn is beginning

Rovalan sillan asfaltilla oli aamulla kaksi pulua. Ilmeisesti ne olivat olleet lentomatkalla jostakin johonkin ja huomanneet palan asfalttia ja laskeutuneet sinne. Nehän ovat tottuneet kävelemään asfaltilla kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Monesti niitä näkee tien varrella kävelemässä, tosin ei täällä yliperällä, mutta lähempänä asutuskeskuksia.

Pulut olivat hyvin kesyjä.

Kyörteslammella pyöriskeli 6-7 yks. tervapääskyparvi hyönteispyynnissä. Ne ovat aika myöhäisiä. Ainijärveltä esimerkiksi räystäspääskyset ovat lähteneet muutolle. Vielä viime perjantaina 29.8. ainakin yhden pesän pääskyt olivat vielä pesässä. Pääosa Ainijärven räystäspääskyistä lähtee yleensä n. 20.8.

Muuta erikoisempaa ei työmatkalla näkynyt. Ei kanalintuja.

Kuutsjärvellä asustaneet 2 telkänpoikaa olivat saaneet seurakseen isomman naaraspukuisen. Ilmeisesti kyseessä on niiden emo, joka hävisi lammelta poikasten ollessa vielä aika pieniä, toista kuukautta sitten. Onkohan se tullut hakemaan niitä pois?

Ruska alkaa painaa päälle. Nuorttiaavalla on jo aika paljon keltaista. Tänään oli 15 astetta lämmintä ja melko aurinkoista. Viime päivinä onkin ollut poutaa ja vähäsateista eikä hallakaan ole vieraillut. Saapa nähdä millainen ruska sieltä tulee. TH



Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?