Sunday, October 05, 2014

Sumussa ja tuulessa / Foggy and windy

Tänään oli sumuista ja tuulista, lounastuuli. Lämpötila aika tarkkaan 3 astetta koko päivän.

Aamulla tarkastaessani myyränloukkuja näin hiiripöllön saalistamassa Petäjärinteellä. Se istahteli mäntyjen alaoksille ja etsi ilm. myyriä (joita nyt on).

Kävin iltapäivällä tutkimassa Saun kuruja, mitä kuului sepelrastaille ym. Eipä sieltä rastaita juuri löytynyt, liekö säällä ollut vaikutusta. Syvällä kurussa ei tuuli paljoa tuntunut, mutta ei siellä monta rastasta ollut. 1-2 räkättiä, laulurastas ja 2-3 punakylkeä, siinä kaikki.

Punarinta kuitenkin löytyi tiksuttamasta, aseman kurustahan se on jo lähtenyt. Samoin järripeippo, niitä löytyi kaksi Pihlajakurulta. Taviokuurnia kurulla oli varmaan 40 yks., mm. parven näin, jossa oli  20-30 yks. Kuurnia saattoi olla enempikin. Pari punatulkkua vielä lisäksi. Hippiäisen kuulin tiaisparvessa Kuntasjoella.

Kanalinnuista näin ukkometsoparin, 2 koppeloa, kolme riekkoa, 1-2 akkateertä ja pyyn.

Hirven hoksasin makaamasta Hirvasjoen takana vajaan sadan metrin päässä. Sekin oli ilm. saanut minusta tietoa, koska katsoi minuun päin pitkän aikaa. Lopulta sain sen nousemaan koettamalla matkia hirven ääniä. Se oli naaras. Ei se kuitenkaan lähtenyt tulemaan lähemmäksi ja paremmalle kuvauspaikalle. TH




Labels: , , , , , , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?