Thursday, February 26, 2015

Lunta ja lumen mittausta / On the snow

Eilen ja tänään kävin lumilinjat. Pitkällä linjalla on keskim. 51.7 cm lunta ja tunturin linjalla 66.4 cm. Juuri sama ero on muuten aseman ja Kotovaaran mittauskepeillä.

Laskin myös lintuja pitkän linjan reitillä eilen 25.2. Urpiaisia oli n. 280 yks., joukossa ain. 3 tundraurpiaista. Lisäksi kuulin hömötiaisen ja näin 4 taviokuurnaa. Kaksi kuurnista lensi itä-koilliseen Ykkösen pohjoisrinteen yli klo 11. maissa. Ilm. ne olivat muutolla.

Tänään näin puiston itäosassa hirvivaatimen vasoineen ja 4 urosmetsoa. Yksi metsoista on aika kesy. Kolme nuorta metsoa oli porukassa kuusten alla. ainakin kaksi niistä oli viime kesän poikasia. Tässä nyt parempi kuva sellaisesta. Linnut siis samoja kuin pari pv sitten.

Kolme punatulkkua näin lennossa itään Pulkan itäpuolella. samoilla seuduin oli isokäpylintuparvet 13 ja 4 yks.

Nyt on ollut tuulisia ja lumisateisia päiviä. Lunta ei ole paljoa kertynyt, mutta sitä on satanut pitkään. Tänään meni lämpötila ensi kertaa hieman plussalle. TH




Labels: , , , , , , ,


Monday, February 23, 2015

Helmiauringossa / In the sunshine

Väliin aurinkoinenkin päivä, tosin tuulinen. Pakkasta 6-8 astetta. Kuvassa Kynsivaara.

Tänään näin 6-7 hirveä, ainakin yksi emä ja vasa eriä kuin aikaisempina päivinä. Kuvassa emä syöksyy vasan luo, joka oli toisella puolella polannetta.

Urosmetsoja näin kolme, joista kaksi viime kesän poikametsoja rajan varressa (toinen istui kuuseen, kuva myös raavaasta linnusta). Ainakin yksi pesintä on täälläkin onnistunut.

Muita kanalintuja en nähnyt, mutta käpylintuja oli isoja ja kirjosiipiä. Taviokuurnia tuli myös vastaan. TH




Labels: , , , ,


Sunday, February 22, 2015

Elämää luonnossa / Life in nature

Pilvistä oli tänäänkin, tuuli vaan oli paljon heikompaa kuin eilen. Pakkasta pari-kolme astetta.

Kiertelin itäpuolella. Ilves oli lähtenyt etelän suuntaan ja saanut kelkat peräänsä Sauoivanmuristalla. Pirunkurun molemmin puolin löysin poronraadot, parin päivän ikäiset.

Hirviä tuli tänään vastaan huomattava määrä, 13 yksilöä. Vaadin kaksoisvasoineen makoili Pirunkurun eteläpuolella, eivätkä nousseet ohittaessani ne 40-50 m päästä. Vitikkoa oli niin, että ei kannattanut juuri kuvata.

Nuori kanahaukka on edelleen maisemissa. Väliojan itäpuolella näin sen lennossa aamupäivällä, taitaa olla naaras. Liekö se tai ne tappaneet metsoja, koska urosmetsot on aika vähissä. Tänään näin vain 2 ja yhden koppelon.

Teeriä näin yhden uroksen ja yhden naaraan. Riekkoja näkyi 1+1.

Hiiripöllöjä näin tänään 2 yks. Taviokuurnia oli mm. 8 yks. parvi ja käpylintuja joka lajia, kirjosiiveltä vain ääntä. Niin, aamulla käydessäni Ainijärvellä punatulkku lensi ylitse, eka tälle keväälle. Tosin ilm. kuulin ääntä Akselivaarassa jo pari pv sitten.

Oravankin näin Ylimmäisen Papuhaaran varrella. TH





Labels: , , , , , , , , , , , , ,


Saturday, February 21, 2015

Tuulisen päivän havainnot / Observations of the windy day

Sää oli tuulinen, lähes myrskyinen tunturien laessa. Pakkasta asteen pari. Päivä oli pilvinen, hieman rakoillen iltapäivällä.

Taviokuurnia näin ja kuulin kymmenkunta, samoin isokäpylintuja. Yhden pikkukäpylinnunkin näin Nuorttitunturissa.

Eiliset koppelot olivat samoilla paikoin. Ukkometsoja näin kolme erillistä. Riekkoja oli Pulkan maastossa 5 yks. parvi.

Hirviä näin 4 rajan varrella. Rajan partio näki yhden makuulla Petäjä-Pulkan rinteellä, mutta siellä oli toinenkin.

Partio kertoi etelämpänä Tuntsalla olleesta ahmasta, joka oli tappanut poroja.TH

P.S. Luin Tiirasta, että Savukoskella olivat nähneet merihanhen tänään, ilm. joella keskustan tuntumassa.







Labels: , , , , , , , ,


Friday, February 20, 2015

Havulintuja / Birds of sprig

Taviokuurnat ovat muutolla paraikaa. Kuntaskurun pohjoispuolella näin ja kuulin 2+1+1 yksilöä lennossa koilliseen n. 5 minuutin aikana yhdentoista aikaan. Muita havaintoja niistä ei tullut.

Isokäpylintuja tapasin kaikkiaan 17 yks. päivän aikana itä-pohjoispuolella asemaa. Osa oli pienissä parvissa, mutta joku koiras oli jo reviirillä laulelemassa. Aseman pihalle kuulin kirjosiivenkin ääntä iltapäivällä.

Koppeloita löytyi 3+4 yks. männyistä hakomassa Akselivaaran itärinteellä. Yksi ukkometso lähti männystä Kotovaaran itäpuolelta.

Päivä oli tyyni, pakkasta asteen molemmin puolin. Tykyt ovat suurimmaksi osaksi pudonneet puista ja lumi on jonkin verran tiivistynyt. Sitä on yleisesti reilu 60 cm. TH

Labels: , , , ,


Thursday, February 19, 2015

Liikettä tiellä ja metsässä / Move on the road and in forest

Vapaille mennessä reilu viikko sitten kettu juoksi auton edessä pimeässä klo 17. jälkeen Ainijärveltä muutama kilometri. Muutaman sata metriä juostuaan kettu puikahti sivutielle. Mittasin nopeutta Toyotan mittarin mukaan n. 38 km/h.

Heti Savukosken jälkeen lumikko juoksi tien yli vauhdilla.

Ja vielä seur. iltana lähellä Pyhätunturia seisoi hirvi tiellä 100 m päässä klo 17. jälkeen. Lähes pysäytin auton ja silloin naarashirvi porhalsi pakoon metsään, minne oli menossakin. Vasa tuli tielle metsästä ja seurasi perässä.

Tänään näin matkalla teeriä parissa paikkaa 5-10 yks., taviokuurnia n. 10 yks. parven Martilla, punatulkkuja muutamassa kohden Savukoskella, urpiaisparvia arviolta 50-150 yks. parvia muutaman Kemijokivarressa, hiiripöllön Ruuvaojalla ja 3 isokäpylintua (k) Ainijärvellä.

Tarmo on löytänyt viime päivinä 5 ilveksen tappamaa poroa lähivaaroista ja yhden koppelonraadon. Maakotka lähti yhdeltä raadolta ja samalle raadolle oli tulossa kettu, mutta pakeni huomattuaan miehen. TH, TK

P.S. Tarmo näki myös variksen tulevan Venäjältä viime lauantaina 14.2. johonkin Kynsivaaran maastoon.

Labels: , , , , , , , , , , ,


Tuesday, February 10, 2015

Tuulta ja lauhempaa / Windy and a little warmer

Ilma lauhtui. Aamulla oli 1.5 astetta miinuksella ja satoi lunta. Tuuli kovasti. Ennen puolta päivää alkoi kirkastua ja iltapäivällä paistelikin aurinko. Hieman pakastui reiluun 3 miinusasteeseen.

Tänään tuli aika vähän havaintoja. Ukkometsoja näin 5 yksinäistä tunturin laitametsissä. Kaikki olivat kiepeissä tai muuten maassa puiden alla. Yksi nousi kuusen latvaan.

Urpiaisia näin 2 parvea, molemmissa arviolta 60-70 lintua. Yhden isomman varpuslinnun näin, ehkä se oli isokäpylintu, tai taviokuurna. TH

Labels: ,


Sunday, February 08, 2015

Tunturikettu jne. / Fjällräven osv. / Fell Fox etc.

Aseman mittakepissä oli aamulla 58 cm ja Smearin kepissä 71 cm. Kaikkiaan maastossa on suurin piirtein saman verran lunta kuin etelä-Sallassa, lumi vain vähän tiiviimpää. Pakkasta oli tänään 10-15 astetta, tuuleskeli, mutta ei myrskynnyt. Aurinko paisteli noususta laskuun.

Kanalinnut tuntuvat olevan vähän kateissa täälläkin. Päivän reissulla itäpuolelle näin vain kaksi ukkometsoa ja riekon. Hakomisjälkiä ei näkynyt.

Hiiripöllö pyöriskeli tykkymännyn latvassa aamusella Vedenjakajanselässä. Isokäpylinnun näin lennossa ja ilm. muutaman muunkin käpylinnun sekä urpiaisia.

Sauoivanmuristalla huomasin pisteen vajaan kilometrin päässä tunturissa puoli yhden maissa. Pidin sitä porona, mutta ihmettelin, miksi se oli yksin. Otin kiikarin esiin ja näkökenttään ilmestyikin sitten kettu, joka lähti liikkeelle. Sekin näki minut ja hiljalleen pysähdellen jatkoi viistosti poispäin tunturinrinnettä. Kettu oli tullut Papulammen suunnasta. Lähempänä rajaa näin toisenkin ketun jäljet, jotka menivät itään päin.

Hirvasjoella oli saukko noussut aamusella jokea ylöspäin. Peltoselässä tuli nuorehko uroshirvi vastaan ja väisti sen verran, että pääsin ohi.

Näädän, oravan ja jäniksenjälkiä näkyi siellä täällä ja poroja oli Petäjärinteellä kaivamassa enempikin. TH






Labels: , , , , , , , , , , ,


Friday, February 06, 2015

Korvatunturissa / By the fell (mountain) Korvatunturi

Kävin muutaman päivän kuvausreissun Korvatunturin maastossa. Kelkkakeli oli aika pehmeä, mutta selvästi parempi kuin etelä-Sallassa, missä oli aivan mahdotonta huppuraa. Säät oli sitä sun tätä, jopa ihan hyvääkin valoa. Pakkasta 5-20 asteen välillä, tyyntä ja tuulista.

Kanalintuja oli tosi vähän. Yhden riekon näin, muutamat jäljet. Koppelon jäljet näin ja vanhat metson hakomisjäljet paljastuivat lumen alta. Jäniksen jälkiä ei näkynyt ensinkään, yhdet näädänjäljet, yhdet oravanjäljet ja jotain vanhoja hirvenjälkiä yhdessä paikassa. Kettu pyöri kämpän liepeillä yöllä.






Sen sijaan pienempiä lintuja oli mukavasti. Kaksi hiiripöllöä näin, käpylintujen sekaparven n. 25 yks., jossa oli kaikkia kolmea lajia (k). Käpylintuja oli Paadesjokilaaksossa kolmena päivänä. Urpiaisia näin kaksi lähekkäistä parvea n. 150 ja n. 50 yks. Kaiken huippuna yksinäinen taviokuurna 6.2. lenteli kuusista toisiin, mitä ilmeisimmin ensimmäinen kevätmuuttaja. Lapintinttejä pyöri puolenkymmenen yks. porukoita käpylintujen liepeillä, kuten on tapana.

Poroja alueella ei juuri ollut, koska niitä ei ole päästetty väliaidan itäpuolelle.

Maisemakuvissa Korvatunturi eri puolilta ja näköala Itä-Saariselälle (Joutsenpäät-Jonlaki). TH

Labels: , , , , , , , , , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?