Thursday, April 09, 2015

Tyypillistä kevätkeliä / In a typical spring condition

Viime yönä oli asemalla 3-4 astetta pakkasta ja hankea oli tullut jonkin verran. Aurinko paistoi koko päivän ja lämmitti muutaman asteen plussalle niin, että lumi pehmeni. Kelkkaa alkoi iltapäivällä vajottaa aika lailla.

Tunturin lumilinjalla oli keskimäärin reilut 10 senttiä enemmän lunta kuin pitkällä linjalla. Enimmillään pohjoisrinteellä oli 149 cm.

Löysin myös ahman jäljet rajan pinnasta. Se oli kierrellyt Pulkan maastossa väliin omia jälkiäänkin ja mennyt lopulta Venäjälle. Raatoja ei löytynyt.

Nuori kanahaukka on selvinnyt talvesta. Näin sen lähtevän Ylimmäisen Papuhaaran pohjoispuolelta raja-aukolta lentoon nyytti kynsissään klo 11.50. Nyytti oli varmaan lihapala, olisko riekon tai pyyn täkkää. Painoi se kuitenkin sen verran, että hidasti lentämistä. Haukka kaartoi Suomen puolelle ja hävisi nuoren metsän pöpelikköön.

Korppi pesii Saun kurulla. Se oli rakentanut uuden pesän vanhan viereen muutaman metrin päähän. Lintu lähti pesästä, mutta mitään en sieltä löytänyt kiikaroidessani kurun toiselta puolelta.

Kolme riekkoa näin Saumuristan koivikossa.

Koppeloita näin puolenkymmentä hakomassa Hirvaskankaalla ja yksi seurasi minua männyn tyveltä vain pään näkyessä Petäjä-Pulkalla. Se kyllä hyppäsi sitten lentoon ja istahti petäjän oksalle. Urosmetsoja näin suurin piirtein saman verran.

Kirjosiiven ääntä kuulin pari kertaa.

Niin ja saukko oli mennyt Keskimmäistä Papu


haaraa ylös. TH

Labels: , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?