Friday, September 25, 2015

Uusia lintulajeja puistossa / New bird species in our reserve

Eilen ennen puoltapäivää Tarmo ja Oili tapasivat oudon linnun Yli-Nuortin sillan jälkeen. Iso harmaa lintu pitkine jalkoineen lähti leuhottamaan ojan varresta mönkijää karkuun ja istui 100 m päähän jängälle. Lintu ei selvästikään ollut kurki, joten jää jäljelle vain harmaahaikaran mahdollisuus. Päätä ei näkynyt, mutta se varmaan oli mutkalla olevan kaulan jatkeena näkymättömissä.

Seuraavana aamuna Tarmo kävi viemässä Mikaelia autolle. Lähes samasta paikasta lähti lentoon hanhi, joka kuitenkin laskeutui tielle lähelle Mikaelin autoa. Hanhi päästi yllättävän lähelle ja Tarmo sai siitä kuvia. Kuvista päättelimme kysymyksessä olevan merihanhen, ilm. nuoren yksilön



. Lintu oli kuitenkin eri kuin eilinen. Jotain erikoista siinä oli, kun se oli noin kesy. Mitä lie?

Molemmat linnut olivat uusia lajeja Värriön luonnonpuistossa, molemmat olivat 50-100 m puiston sisäpuolella. Erikoista, että ne olivat samassa paikassa.

Tämän päivän matkalla Tarmo näki myös viisi koppeloa, joista yhtä hän pääsi kuvaamaan.

Kuutsjärven rannassa näin eilen rautiaisen ja punarinnan. Punarinta oli vielä aamulla paikalla. TH, kuvat TK

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?