Saturday, October 24, 2015

Kärppä / Ermine


Aamulla kärppä ilmaantui portaille. Jonkin aikaa se pyöriskeli siinä ja loikki sitten saunarantaan. Siellä se etsiskeli myyriä saunan alta ja halkopinoista. En nähnyt saavan, vaikka itse huomasin monta myyrää ruohikossa. Lopulta se lähti pajukon kautta lammen eteläpuolelle. Kärppä oli ilm. uros ja vielä vaihtopuvussa.


Järripeipon kuulin iltapäivällä.

Lisäksi näin lähes valkean riekon Nuorttiaavan eteläpuolella, hiiripöllön ja kuulin variksen Ainijärvellä. Varishavainto on myöhäisimpiä ellei myöhäisin alueelta. Vielä näin kulorastaan Kyörtesselässä, pienemmän rastaan Soklissa, Loitsanlammella 9 joutsenta, puolenkymmentä sotkaa ja saman verran sorsan kokoluokkaa olevia ja näin hiiripöllön Pultoselässä. TH

Labels: , , , , , ,


Sumua ja sadetta / Foggy and rainy


Sadetta ja sumua oli eilen. Lämpötila 1-2 astetta. Tiaiset olivat aika märkiä. 


Pulmusparven näin Kotovaarassa iltapäivällä. Niitä oli n. 30 ja lensivät etelän suuntaan. Myös ukkometso lähti männystä aseman itäpuolella. Jänis kävi pihassa illalla. Se oli jo aika vaalea.


Viime yönä kävi jo pakkasella, mutta sumua oli edelleen aamulla. Ilma on jäähtymässä, kuten luvattiin.

Jäät ja lumet ovat sulaneet viime aikojen lämpimien säiden takia, mutta lähipäivinä voi tilanne muuttua. TH

Labels: , , , ,


Thursday, October 22, 2015

Myyränpyynnin tulos / The result of vole catching

Sain myyränpyynnin päätökseen sateisessa säässä. Tulos oli 116 myyrää, 6 metsäsopulia ja 2 päästäistä. Aika paljon, mutta ennätykseen (kaikkiaan 140 yks. syksyltä 2007) jäi vielä matkaa.

Koppelon näin taas Kotovaarassa, ilm. sama kuin aikaisemmin. Jänis oli jo aika vaalea saunarannassa, mutta ei vielä valkea. Oravalla on jo harmaa talvipuku. Ja hiiripöllökin kävi taas pihassa hermostuttamassa tiaisia. TH

Labels: , , , ,


Wednesday, October 21, 2015

Myöhäinen myyränpyynti / The late catching of voles

Aloitin eilen myyränpyynnin 3 vk myöhässä. Tulos ei varmaan muutu myöhästymisestä. Keli on hyvä, vaikkakin sateinen. Lämmintä kolmisen astetta ympäri vuorokauden.

Hiiripöllö, punakylkirastas, punatulkku ja viherpeippo tuli havaittua aamupäivällä (siis eilen). Iltapäivällä koppelo katseli ohikulkijaa Kotovaarassa, pomppasi lopulta siivilleen. Ukkometso oli ruokaillut männyssä - puun alla oli hakomispaskaa.

Tänään kiersin pyydykset ensimmäisen kerran. Saalista oli kovasti, tuleekohan ennätys. Pari 17 cm mittaista lapinmyyrääkin tuli, vanhoja elukoita. Kaikkea muutakin tavallista näkyi olevan. Kuvissa peltomyyrä, ylh. peltomyyrä, kaksi lapinmyyrää ja metsämyyrä. Tunturisopuleita ei nytkään ollut.
Punatulkun näin pihalla aamulla. TH

Tapani kertoi Tuntsalla liikkuvan susia ja karhun. Pulmusia hän oli nähnyt Suoltijokiseudussa 5 + 5 yks. Tarmo kertoi aseman jänisten olevan vielä aika harmaita pari päivää sitten. Ilm. nuoret jänikset vaihtavat puvun myöhemmin kuin aikuiset. TH



Labels: , , , , , , , , , , , ,


Monday, October 19, 2015

Matkalla / On the road

Kotimatkalla 12.10. näin alkumatkasta kaksi piekanaa. Molemmat lähtivät puusta suuntaan SW, siis varmaan muutolla. Hiiripöllöjä sattui silmiin kaikkiaan viisi. Koppeloita näin kaksi ja urosteeriä samoin.

Takaisintullessa 19.10. oli kaksi hirveä pellolla Kemijärven alueella ja hiiripöllö pellon laidalla iltasella. Alkumatkasta oli myös kettu syömässä jänistä tiellä. Myöhemmin näin ilm. hiiripöllön lennossa pimeässä. Mönkijän valoissa näin vielä pari myyrää ja karhunjäljet. TH

Labels: , , , , ,


Sunday, October 11, 2015

Soidinta ja kuulaita päiviä / Mating on cool days

Kylmähkö, sateeton sää on jatkunut kohta viikon. Yöllä on joku aste pakkasta, mutta päivällä noustaan nollan vaiheille ja ylikin. Viime yönä oli Nuorttiaavalla pakkasta 12.5 astetta ja Ainijärvikin jäätyi. Lunta on aseman kepissä 6 cm, mutta paikoin on pälviä ja Kuutsjärven pohjoistörmä on ollut sula jo pari päivää. Ensi viikolla lumet ilm. lähtevät, kun on luvattu lämpenevää.

Eilen tein kierroksen Hirvasjokilaaksossa. Metsoja löytyi kaikkiaan 17, 9 urosta ja 8 koppeloa. Metsot olivat vetäneet siipeä parissa paikassa. Toinen paikka oli keväinen soidin, mutta isompaa peliä ei siellä oltu pidetty. Sen sijaan Hirvaskankaalla oli ensin 6 kukkoa harvassa parvessa ja yksi koppelo. Yhdellä kukolla (k) puuttui pyrstöstä muutama sulka ja luulin sen tapelleen, mutta tarkempi tutkimus näytti, että sulat olivat ilm. lähteneet jo aikaisemmin.

Muutaman sadan metrin päässä oli yksi kukko ja 5 kanaa. Koppelothan asustelevat kankailla, missä on hakomismäntyjä ja marjaakin. Nyt metsot ovat aloittaneet hakomisen jo yleisemminkin.

Teeriä löytyi 3 ja Kotovaarasta samoin kolme. Hiiripöllöjä näin kaksi ja punarinta piiloili Väliojan kuusikossa.

Väliojan kuusikossa oli myös 3 hirveä, uros 3+4-piikkinen ja vaadin vasoineen. Joutuivat kuvatuksikin.

Ja porotkin ovat tulleet maisemiin. Vedenjakajan mailla oli muutama kymmenen, joita paimensi vaalea hirvas.

Tänään näin aamulla asemalla laulurastaan ja kolme räkättiä. Aseman pihapiirissä lenteli hiiripöllö kahteen otteeseen, samoin Ykkösen pohjoispuolella. Metso tai metsot olivat vetäneet siipeä myös Pitkänjängän itäpuolella, joko tänä aamuna tai aikaisemmin.

Aseman luona on asustellut 2 jäniksenpoikaa, joista ainakin toinen on usein saunarannassa saunomisaikaan. Tänään menin vähän aikaisemmin kameran kanssa ja sain siitä kuvia. Turkki on vaalennut hieman, mutta vielä ruskea. TH








Labels: , , , , , , , , , ,


Thursday, October 08, 2015

Kanalintulinja lumikelissä / Counting game birds

Aseman kanalintulinja viimeistä kertaa tälle syksylle. Lunta kepissä 8 cm, sää rauhallinen, puolipilvistä, lämpötila nollan vaiheilla.

Kanalintuja näkyi aika mukavasti. Kolme erillistä ukkometsoa, yksi 5 koppelon kanssa, vähän nakuttelikin. Teeriä 3 akkateeren porukka, riekkoja 2+1. 15 kanalintua.

2 hiiripöllöä, palokärkinaaras, keltasirkku, närhi matkalla NW, ain. 2 tundraurpiaista n. 15 urpiaisen parvessa ja punatulkkuja. Rastaita ei näkynyt.

Ketun näin Puolivälinjängän laiteilla, saukon jäljet Värriöojalla läh. Yli-Nuorttia ja pienen karhun jäljet (ilm. eraus, jäljen lev. 10-11 cm). Siinäpä päivän havaintoja. Asemalla 2 nuorta jänistä laukkoi pihapiirissä ja illalla revontulet 8-9 aikaan, kunnes pilviverho peitti näkyvyyden, kuten edellisilläkin iltoina. TH














Labels: , , , , , , , , , , , ,


Wednesday, October 07, 2015

Lunta ja pakkasta / Snow and cold


Lumet ovat nyt pysyneet muutaman päivän. Mittakepissä on 10 cm. Öisin on muutama aste pakkasta ja päivällä 1-3 astetta lämmintä. Lumet ovat vähän vähentyneet, mutta ei ratkaisevasti. Kuutsjärvi jäätyi viime yönä, mutta Ainijärvi oli vielä sula.




Pari päivää sitten uroshirvi kulki Kuutsjärven ohi. Huomasin sen seminaarihuoneesta kuten opiskelijakin karhun ja lähes samassa paikassakin. Nyt hirvi kulki törmän päältä ja hävisi metsään. Kävin kutsumassa sitä ja sain tulemaan takaisin, mutta kuvattavaksi se ei tullut.


Kävin aamulla itäpuolella lenkin, mutta esim. hirvenjälkiä ei näkynyt. sen sijaan kaksi koppeloa näin. Kuutsjärven rannassa tiksutti punarinta (k).


Ruokintapaikalla kävi kaksi viherpeippoa. Kuulin myös punatulkun ja tilhen ääntä ja koiras pohjantikka nokki honkaa aseman lähellä. Iltasella Kuutsjärvellä oli laulurastas ja toisenkin näin kauempana, joko punakylki- tai laulurastaan.




Ainijärven matkalla näin muutamat tuoreet hirvenjäljet ja myös tuoreet ahmanjäljet. Ahma oli jolkotellut jonkin matkaa mönkijäuraa ja kääntynyt itään. Uran varrella näin myös ukkometson, kaksi koppeloa ja koppelopoikueen yksi uros (k) kolme naarasta. Niiden liepeillä hiiripöllö pyyti lintuja, ilm. kuukkeleita.


Tullessani asemalle illalla nuori jänis lähti aseman alta karkuun, ja meni ilm. takaisin talon alle toisesta paikasta. Se oli vielä harmaa. TH

Labels: , , , , , , , , , ,


Sunday, October 04, 2015

Talven tuntua / Feeling winter

Yöllä oli muutama aste pakkasta. Aamu oli kirkas, mutta ko 8.40 alkoi sataa lunta, kuten oli suurin piirtein luvattukin. Iltaan mennessä tuli kymmenkunta senttiä. Lämpötila oli päivällä nollan vaiheilla.

Kävin autolla aamulla pikku lenkin ja sen aikana näin hiiripöllön, piekanan ja merikotkakin oli haaskan luona. Myös kanahaukka lensi akkateeren perässä lähietäisyydellä, mutta ei saanut kiinni ja luovutti nopeasti.

Rastaita on vielä maisemissa kaikkia 4 tavallista lajia, muut muuttolinnut ovat vähissä. Ainijärvellä oli 3 peippoa.

Orava oli vielä kesäpuvussa Kotovaarassa (k) ja jänis Kuutsjärvellä. Toisilla oravilla on kuitenkin jo harmaa talviturkki päällä.TH


Labels: , , , , , , , , , , ,


Saturday, October 03, 2015

Valkeilla tuntureilla / On the white fells

Tein lenkin Hirvasjokilaaksossa ja Värriötunturissa. Illalla ja yöllä oli satanut lunta tuntureilla, mutta asemalla sitä ei ollut paljoa maahan jäänyt. Mutta Värriötunturissa sitä oli pari senttiä ja Venäjän tuntureilla enemmänkin. Etupäässä aurinko paisteli.

Kanalintuja näin vain koppelon ja ukkometson. Rautiainen oli vielä maisemissa aamulla. Hirviä näin vaatimen vasoineen ja yksinäisen naaraan. Poroja ei näkynyt.

Lopultakin pääsin tunturista katselemaan pohjoisen suuntaan, missä kävin vaeltamassa. Siellä ne Lounajärven tunturit kohosivat 70-80 km päässä. Lounatunturi oikealla, sitten Luovapää ja Njuorram eri lakineen vasemmalla. Valkeata siellä oli, mutta se oli jäkälää.

Sen sijaan Tsiulutaldi koillisessa suorastaan loisti lumenvalkoisena auringossa kylpiessään. Myös Vuojemi oli täysin valkeana. Siellä ne peurat nyt pitävät häämenojaan. TH





Labels: , , ,


Friday, October 02, 2015

Vaihtelevaa säätä / Changing weather

1-2.10 kävin talousmetsien kanalintulinjat, viimeistä kertaa tälle syksylle. Vettä satoi jonkin verran molempina päivinä ja lämpötila oli enimmillään 3-4 astetta plussalla. Tuuli luoteen suunnalta. Oli väliin sadetta, aurinkoa ja sumua.

A-linjalla näin vain naarasteeriä, 1+2 lintua. Linjan ulkopuolella sen sijaan teiden varsilla ja matkalla Kemijärveltä näin kymmenkunta teertä syyssoitimella, 11 naarasteeren parven ja etupäässä naaraita teeriä 7+1 yks. Teeriä siis aika mukavasti. Metsoja tienvarsilla 1+3+1, kaikki uroita, ei poikalintuja.

Muita hav. 3 hiiripöllöä, räkättirastaita n. 300 matkalla NW päivän mittaan, 2 niittykirvistä, isolepinkäinen, harakka matkalla pohjoiseen Vitta-apajanlehdossa, peippo-koiras Ainijärvellä ja vanha merikotka kuusen latvassa hirvenroippeiden luona.

Oili näki asemalla järripeipponaaraan ja koiraspeipon.


B-linjalla lintuja oli enemmän. Metsojakin 5 (2 k, 3 n) ja yksinäinen riekko. Teeriä sitten 12 yksilöä. Linjan ulkopuolella 14 metsoa, joista lähes puolet naaraita ja kaikki rajan pinnassa vyöhykkeellä, missä on kunnon metsää lähistöllä, eikä lintuja metsästetä.


Muista lajeista 2 kirjosiipeä, pajusirkku, 3 niittykirvistä, palokärki, nuori maakotka, 2 hiiripöllöä, isolepinkäinen, 3 järripeippoa ja taas harakka linjan varrella erään suon laidalla.


Hirvet näyttävät olevan vähissä. Nuolukivillä ei ole ollut kävijöitä ja pyytäjät valittavat. Jotain ovat kuitenkin saaneet. Meilläkin on vähän havaintoja. Olisko valikoiva pyynti vaikuttanut, että isoja uroksia ei ole enää löytynyt? Iltapimeässä kuitenkin näin puistossa uroon 5-7 piikkiä puolellaan + vaatimen vasoineen. TH

Labels: , , , , , , , , , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?