Friday, September 30, 2016

Lintulinjoilla / On the bird lines

Kävin 29-30.9. talousmetsien kanalintulinjat. A-linjalla näin kaksi ukkometsoa, kaksi koppeloa ja kolme teertä. Muita havaintoja pajusirkkuja, isolepinkäinen, kaksi hippiäistä, niittykirvisiä ja maakotka.

B-linjalla 30.9. näin teeriparven 7 lintua, neljä yksinäistä teertä ja riekkoparven 4 yks. Maakotkan näin taas, kaksi hiiripöllöä reilu kilometri toisistaan ja västäräkin. Ainijärvellä västejä oli kaksi.

Ison uroshirvenkin näin. Ja ketun Ainikuusikon tiellä.

Vielä oli jopa kanerva kukassa Marjarovassa. TH





TH

Labels: , , , , , , , , , ,


Monday, September 26, 2016

Auttiköngäs / Waterfall Auttiköngäs

Kävimme vaimoni kanssa Auttikönkäällä Rovaniemen ja Posion rajaseudulla 26.9. Lehdet olivat jo aika lailla pudonneet puista, joten syksy ei ollut komeimmillaan.

Kiinnostavimpia luontohavaintoja olivat töyhtötiainen, joka oli tiais-hippiäisparvessa ja kuukkelit laavulla. Ne tulivat kerjuulle, mutta aivan kädestä eivät tulleet kuitenkaan ottamaan.

Auttikönkään ympärillä on suojelualue. Kuusissa on runsaasti luppoa. Itse köngäs on ollut joskus mahtava, mutta uittoa varten padottu ja rakennettu, mikä vähentää sen viehätysvoimaa. Jylhä kanjoni reunustaa Auttijokea. Ylempänähän se virtaa läpi Korouoman. TH






Labels: , ,


Monday, September 19, 2016

Aamupakkasella / In the cold morning

Yöllä oli pikku pakkanen, pari kolme astetta ja maa kuurassa. Päivällä lämpesi 12 asteeseen. Aurinko paisteli suurimman osan päivää, mutta illalla alkoi sataa.

Neljän koppelon porukka oli nyt mönkijäuran varrella puolisen kilometriä asemasta aamulla. Pitkänjängän sivulla oli koppelo ja kaksi poikametsoa. Siitä muutama sata metriä ja yksinäinen koppelo. Iltapäivällä niillä seuduin karkasi ukkometso.

Nuorttiaavan laidalla oli hirvisonni tulossa  lännen suunnasta. Se meni sitten uran yli itään. Piikkejä laskin 8+6.

Ainijärvellä näin 3 kirjosiipeä. Ei niitä ole vähään aikaan ollutkaan. TH


Labels: , , ,


Sunday, September 18, 2016

Riistapäivä / Game day

Kun elokuulla löysin hyvän mustikkapaikan Petäjärinteeltä, arvelin että sinne voi vielä joku syömämies tulla. Eilenhän löysin sieltä ison paskan (ja tänään toisen) ja tänään näin paskojankin. Tosin se oli Hirvaskankaan puolella.

Isokämmen karkasi kankaalta parin sadan metrin päästä aamuvarhaisella. Näin se laukkomassa kovaa kyytiä poikittain ja hieman poispäin. Miten se näkikin minut, vaikka liikuin varovasti?

Lähistöllä on nimittäin metson soidinpaikka ja halusin nähdä, onko siellä pelit. Kaksi kukkoa oli ja toinen maassa pyrstö pystyssä. Varmaan ne olivat hämärissä nakutelleet. Arkoja olivat, liekö karhun paikallaolo vaikuttanut.

Kävin kaksi muutakin soidinpaikkaa ja toisessa oli yksi kukko ja toisessa kolme ja 4-5 kanaa. Eli syyssoidinta tuntuu olevan.

Kaikkiaan näin 17 metsoa päivän aikana, yhdeksän urosta ja seitsemän naarasta, yhden sukupuoli oli epävarma. Yhden poikametson näin kahden naaraan porukassa. Ilmeisesti poikue.

Hirvasjoen takana näin sonnihirven ja kuulin ökinää. Lähistöllä haisi voimakkaasti virtsa. Samoin näin parin-kolmen kilometrin päässä toisen hirven, jonka sukupuolta en nähnyt. Sielläkin haisi.

Vielä näin, jo heti ensimmäisenä, Rakitsan nokalla riekkoparven. Siinä oli 3-4 lintua.

Kaiken kaikkiaan riistapäivä oli kova, kun vielä aseman varaston sivulta karkasi jäniksenpoika. Mutta se vain siirtyi muutaman metrin toiseen paikkaan.

Yöllä oli täyskuu ja pikku pakkanen, vieläpä aamullakin. Sitten tuli pilvirintama puolilta päivin. Mutta iltasella paistoi taas aurinko. Lämpöä oli vain seitsemisen astetta enimmillään. TH




Labels: , , , , ,


Saturday, September 17, 2016

Taigauunilintujen päivä / The day of Yellow-browed Warbler

Tänään oli mukava ilma. Puolipilvistä, tyyntä ja hieman toistakymmentä astetta lämmintä.

Aamulla 7. jälkeen kuulin heti taigauunilinnun talitiaisparvessa pihalla. Myöhemmin tapasin vielä kaksi lintua tiaisparvissa. Toinen oli hippiäisten kanssa yhdessä ja meinasi olla vaikeata erottaa niitä toisistaan. Hippiäiset olivat kuitenkin vähän epäsiistimmän näköisiä ja pyrstö hieman lyhyempi, vaikka ei se pitkä ole taigauunilinnullakaan.

Hippiäisiä oli kolme kertaa, ensin 5, sitten 4 ja lopulta 2 omassa porukassaan.

Tapasin vielä peipon lennossa, vihervarpusia, isokäpylintuja, rautiaisia, punarintoja, puukiipijän. Räkättejä lenteli 5-20 yks. porukoissa NW suuntaan.






Hirvasjoen takana kiljui kotka kaarrellessaan viitisen minuuttia. Ei se ollut kuitenkaan kiljukotka, vaan esiaikuinen maakotka.

Metsojakin alkaa näkyä. Tänään löysin ensin 3-4 uroksen porukan kuusten alta Hirvasjokivarresta. Sitten oli 1-2 kerralla, 3 koppeloa ja 7 urosta kaikkiaan. Muut kanalintulajit on kai maa niellyt.

Hirvet olivat tehneet kiimakuoppiaan muutamaan paikkaan. Ja kuulin puhelimesta, että jonkun koira oli tullut karhun perässä puistoon Ainikuusikon suunnalta. Kumpaakaan en kuitenkaan nähnyt, tosin melko tuoreen, ison marjapaskan löysin Petäjärinteeltä.

Niin, ja jänis oli makuulla kuusen alla Kuntasjoen varrella ei kaukana Kuutsjärvestä. TH

Labels: , , , , , , , , , ,


Friday, September 16, 2016

Viime päiviltä / On the last days

Alkuviikosta asemalla oli väkeä. Aseman johtoporukka oli paikalla. Mönkijäreittikin on valmistunut.

Ukkometso näkyi reitin varrella muutama päivä sitten ja myös tänään.

Aseman pihanurmella käy öisin ruokailemassa kolme nuorta jänistä. Väliin ne laukkovat päivälläkin.

Eilen kiinnitti huomioni tiaisten kova varoittelu. Helmipöllöhän siellä oli rähinän kohteena Kuutsjärven lähikuusessa.

Myös taigauunilinnun löysin tiaisten sekaparvesta lähistöltä (kuvassa talitiaisten kanssa). Parvessa oli myös hippiäisiä. N. 25 yks. isokäpylintuparvi lensi SW.

Punarintoja oli tänään Kuntasjoen varrella ja aseman lähialueella neljän yksilön porukka. Puukiipijän ääntä kuulin ja metsähanhiparvi 34 yks. lensi aseman yli SW klo 12.24. Liekö jo rauhoitus vaikuttanut, kun alkaa taas hanhia lentää puiston yli syysmuutolla.

Tänään oli vielä västäräkki aseman pihalla, peippoja kuului eilen.

Sää on ollut vaihtelevaa. Yöllä yleensä pari astetta plussalla, päivällä 10 asteen molemmin puolin. Väliin sadetta, väliin aurinkoista. TH






Labels: , , , , , , , , , ,


Monday, September 12, 2016

Mielenkiintoisia tuttavuuksia / Interesting meetings

Aamulla satoi vettä. Sitä tuli iltapäivälle asti. Lämmintä oli kymmenkunta astetta.

Aamusumussa ennen kahdeksaa laidunsi koppeloporukka koirankopin ruohikossa. Karin huomasi neljä isoa lintua aamiaispöydässä. Aleksi oli nähnyt ilmeisesti samat linnut Kotovaaran lakialueella eilen. Varmaankin osa näistä oli samoja lintuja, jotka kävivät keväällä samalla paikalla.

Vesisateessa ennen aamukymmentä kuulin selvän sinipyrstön piippauksen aseman puista. Lintua itseään en kuitenkaan löytänyt. Mutta vähän myöhemmin sama lintu äänteli Kuutsjärven pusikossa. Sain sen näkyviin ja jonkinlaisen kuvankin.

Samaan aikaan huomasin myös pienenpienen linnun pajukossa lähellä sinipyrstöä. Arvasin, mistä oli kysymys ja kohta näinkin sen kunnolla ja sain kuvia (k). Siis taigauunilintu.

Sen lähellä oli toinenkin lintu, jonka luulin olevan sinipyrstö. Aleksi kävi myöhemmin katselemassa tilannetta ja totesi näitä "inoja" olevan kaksi. Hän näki sinipyrstönkin ja sai siitä paremman kuvan kuin minä (k).

Kuutsjärven pöpelikkö on osoittautunut vuosien varrella hyväksi muuttolintujen tapaamispaikaksi.

Iltasella lähdin vieraana olevan Päivin kanssa etsimään lapinleinikkiä, jonka hän tiesi löydetyn alueelta kauan sitten. Parista paikasta puron varrelta kasvin lehtiä löytyikin (se kukkii alkukesästä). Minulle uusi laji, eikä mikään yleinen täällä. TH, AM



Labels: , ,


Saturday, September 10, 2016

Töyhtötiainen / Crested Tit

Tänään 10.9. päivällä valorysiä kokiessa alkoi Rakitsan suunnasta kuulua töyhtötiaisen ääntä, ja hetken päästä sain linnun myös näkyviin. Arvelin että tuohan saattaa olla täällä hyväkin havainto, joten kipaisin sisältä kameran ja sain muutaman kuvan aseman pihamäntyjen latvoissa yksin pyörineestä linnusta ennen kuin se katosi. Sitten soitto eilen vapaille lähteneelle Teuvolle, joka kertoi että hän ei ainakaan ole koskaan nähnyt Värriön puistossa töyhtötiaista. Liekö ihan siis luonnonpuiston ensimmäisiä havaintoja lajista. Jonkin sortin syysvaeltaja hieman etelämpää tuo oletettavasti on.

Kelikin oli pitkästä aikaa tänään lähes kesäinen, päivän maksimi reilut 12 astetta ja aurinko paistoi lähes koko päivän. Syksy etenee pikkuhiljaa, nyt alkaa Kuntaskurussa olla osassa pihlajista jo aika syksyisiä värejä.

Kuvituksena yksi räpsy töyhtötiaisesta pihamännyn latvassa.
AM

Labels:


Thursday, September 08, 2016

Kasvimaailmaa / About the world of plants

Tänään käväisin Syväkurulla. Matkalla näin lapinsirkun. Kurulla oli 3 punarintaa ja rautiainen.

Kurulta tullessa löysin kantarelleja. Ensimmäiset Värriöllä näkemäni kantarellit.  Se on aika vähälukuinen täällä pohjoisessa. Löysin myös lillukanmarjoja. Niin paljon en ole niitä missään nähnyt.

Kuutsjärven rantapajukossa oli sinirinta.

Maisemat on erikoisen näköisiä, kun koivuista ovat lehdet pudonneet, mutta muissa lehtipuissa lehdet vielä on. TH




Labels: , , ,


Wednesday, September 07, 2016

Linjoilla / On the routes

6-7.9. oli vuorossa talousmetsien linjat. Kävin ensin B-linjan, jolla näin kaksi ukkometsoa. Tien varrella näin koppelon ja metson sekä linjan ulkopuolella vielä ukkometson.

Mutta tali-hömötiaisparvessa näin syksyn ensimmäisen taigauunilinnun (k). Parvessa oli vielä kaksi pajulintuakin (k). Pahasrovanselässä.

Muita lintuja kaksi hiiripöllöä, kolme piekanaa (k), 6+4 pohjansirkkua, 4 metsäkirvistä, peukaloinen, vihervarpusia, 2 isolepinkäistä, 10 isokäpylintua ja lapinsirkku.

Nuoren uroshirven näin rajan varressa.

Illalla katsellessani Rajavaaroista näin kaukana Venäjällä lumihuippuisia tuntureita.

A-linjalla näin kaksi teertä, joista ainakin toinen oli naaras. Linjan ulkopuolella n. 100 m linjasta näin 7 yks. teeripoikueen, jossa oli ainakin 4 naarasta ja 2 urosta. Myös koppelon näin linjan ulkopuolella.

Lisäksi 15 yks. isokäpylintuparvi, 4 peippoa, esiaikuinen merikotka (k), leppälintu, tiaisparvi jossa 2 pajulintua, metsäkirvisiä, vihervarpusia, isolepinkäinen, hiiripöllö ja räkättejä matkalla NW. Myös nuoren uroshirven näin taas, mutta eri elukan.

Ensimmäisenä päivänä oli aika kirkasta, mutta toisena satoi aamusta pitkään. Lämpötila oli keskim. 8 astetta. TH











Labels: , , , , , , , , , , , , , ,


Sunday, September 04, 2016

Lintulinjalla / On the bird line

Kiersin eilen aseman kanalintulinjan. Yksi metso (ilm. koppelo) lähti lentoon Pitkänjängän laidalta.

Isolepinkäisiä oli kaksi, joista toista ahdisti hiiripöllö. Piekana kierteli paikalla, missä aikaisemminkin. Pajulintuja tapasin neljä, yksi järriparvessa, yksi 7 yks. hippiäisparvessa, yksi n. 10 pohjansirkun kanssa ja yksi yksinään. Isokäpylintuja näin 2 parvea samalla paikalla, yht. n. 30 yks, myös pikkukäppäreitä kuulin. Yksi sinirinta, 3 rautiaisen porukka, lapinsirkku, kovasti niittykirvisiä ja pajusirkkujakin. Lintukurulla näin vanhan syyspukuisen leppälintukoiraan ja kaksi pohjantikkanaarasta kinastelivat. Karhun marjapaskan näin.

Tänään lähti jäniksenpoika ainakin lähes samasta paikasta kuin toissapäivänä. Leppälinnun ja pajulinnun näin myös tänään Kuutsjärven maastossa.

Otin myös kuvan Nuorttiaavasta, kun siellä on vaivaiskoivunlehdet enimmäkseen lähteneet ja sienien koristamasta raidasta. samoin jäniksestä. TH



Labels: , , , , , , , , , , , , , , , ,


Friday, September 02, 2016

Syksyn alkaessa / At the beginning of autumn

Säät ovat olleet vaihtelevia viime aikoina. Vettäkin on satanut ja vedet ovat aika korkealla. Veden lämpö on jossain 10 asteen tienoilla, kuten ilmanlämpökin keskimäärin. Yöhallaa ei ole ainakaan täällä esiintynyt.

Koivuista ja vaivaiskoivuista ovat lehdet pääasiassa pudonneet koivuruskan takia. Sen sijaan muissa lehtipuissa lehdet vielä ovat ja aika vihreitäkin vielä. Nuorttiaapa oli eilen aika mielenkiintoisen näköinen, kun vaivaiskoivuissa ei ollut lehtiä, mutta pajuissa vielä oli. Sellaista ei ennen ole tietääkseni tapahtunut.

Metsoja on alkanut näkyä. Eilen näin tullessani tienvarressa koppelon. Aleksi näki Kotovaaran länsirinteellä neljän metson parven, jossa oli ainakin naaraita, ehkä yksi uros. Tänä aamuna oli pihassa 6-7 metson parvi, jossa oli ainakin koppeloita. Aleksi näki parven, joista vain yksi koppelo jäi maahan, muut lensivät. Vieraamme Ville ja Mete näkivät Kuntasjokivarressa 2-3 metsoa, joista ainakin yksi oli uros. Ja eilen he näkivät matkalla Syväkurulle 1-2 metsoa.

Vielä toissapäivänä 31.8. oli Kuutsjärven pajukossa sinirinta. Eilen illalla ennen klo 19. laskeutui Kuutsjärvelle kalasääski. Se yritti iskeä kalan, mutta iski harhaan. Kauaa se ei paikalla ollut, mutta edellinen havaintoni kalasääskestä Kuutsjärvellä on kauan, n. 37 vuotta sitten.

Tänään oli Kuutsjärven pajukossa lintuparvi, jossa oli ainakin 5 talitiaista, 1 hömötiainen, 2 hippiäistä, puukiipijä ja 1-2 pajulintua. Lisäksi oli punarintoja ja eilen peukaloinen. Päivällä lensi parvi isokäpylintuja itään.

Nuori jänis oli makuulla tiheikössä ja oravia on myös ollut pihapiirissä, koska niille on annettu väliin sapuskaa, kuten linnuillekin. Lammen telkät ovat häipyneet. Aleksi löysi Kotovaarasta karhun paskan. Ja näki lintuparven, jossa oli kuukkeleita ja pohjantikka. TH, AM





Labels: , , , , , , , , , , , , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?