Monday, July 31, 2017

Männyntaimia laskemassa / Counting pine saplings

Olin 24-29.7. Saariselän Talkkunapäällä avustamassa männyntaimien mittaamisessa ja merkitsemisessä. Metsäntutkija Heikki Kauhanen on jo vuosien ajan käynyt tutkimassa taimia em. avotunturin laessa pari sataa metriä mäntyrajan yläpuolella. Niitä on hyvä tutkia nyt, kun alue on jäänyt poronhoitoalueen ulkopuolelle jo parikymmentä vuotta sitten. Erikoista on, kuinka männynsiemenet kipuavat tuulen matkassa niinkin ylös. Taimia on löytynyt nykyisestä avotunturista n. 800, mutta alue on rajattu. On niitä siellä paljon enemmänkin tämän alueen ulkopuolella. Metsänraja on nousussa.



Heikin mukana oli myös pitkäaikainen matkakumppani Antero Korhonen. Savotan päätteeksi he heittivät lenkin Saariselällä, yöpyen kämpillä. Minä oikaisin suoraan Peuraselän kämpän kautta Kemihaaralle. Talkkunapäälle pääsimme rajan kopterilla. Kiitokset Rajavartiostolle!
 



 

 


Talkkunapäällä näimme keräkurmitsapoikueen ja yhden yksinäisen kurmitsan. Kapustarintoja sen sijaan oli varmaan toista kymmentä ja korppipoikuekin. Yhden koppelon näin aitavarressa Iso-ojalla. Sekin lensi aitaan, mutta pääsi kuitenkin lentoon. Kaverit näkivät vaalean ketun illalla Talkkunaojan kämpän luona. Muuten luontohavainnot olivat vähäisiä niin meillä kuin muillakin alueen kulkijoilla, jos ei sääskiä ja paarmoja oteta huomioon. Niin, olihan siilikkäitä aika lailla Talkkunapäällä. Kuvassa siilikäs pikkutervakon kukassa Talkkunapään laessa.(*)



Maarian kämmeköitä oli kukassa monin paikoin ja Härkämurustan jängän laidalla  niiden seurana oli kirkiruohoakin. Hillaa oli ihan mukavasti, mutta marjat olivat vielä raakoja.


Sää oli lämmin, iltapäivisin vähän yli kahdenkymmenen asteen. Muutama sadekuuro tuli torstaina ja ukkosrintama ohitti Talkkunapään molemmilta puolilta, eikä meillä ollut mitään sitä vastaan. TH


P.S. Perhonen onkin tunturipunatäplä (Zygaena exulans), eikä siilikäs.(*) Niin että sattuu sitä...

Labels: , , , , ,


Thursday, July 27, 2017

Jälkien kertomaa pitkältä lumilinjalta


Tässä vähän dataa pitkältä lumilinjalta eläinten jäljistä mitä on vuosien saatossa tallennettu. Hyvin käyristä näkyy kettukannan vahvistuminen ja samalla kanalintukantojen alamäki.

Kettu
Jänis

Kaikki kanalinnut



Metso

Riekko



Friday, July 21, 2017

Merkille pantua / Observations

 
 
Ylhäällä samassa kuvassa västäräkinpoika ja hautova harmaasieppo Ainijärven autokatoksella 13.7.
Samana päivänä oli myös porohirvas lähistöllä. Karva oli lähdössä.

20.7. oli vasta pudonnut metson pyrstösulka mönkijäreitillä tunturin pohjoispuolella. Ukkometto oli siis kävellyt reitillä, vaikka ite lintuja ei ole näkynyt. Myös maalintupoikueet ovat vähissä.

Alakuvassa ampumaradan kukisto on vaihtunut ja saanut violetin sävyn. Kullerot ovat kukkineet ja nyt on metsäkurjenpolvien vuoro.

Aika viileätä heinäkuuta on pitänyt. Sateitakin ollut, nytkin sataa - naisten viikko. Luvassa on kuitenkin parempaa. TH

Labels: , , ,


Tuesday, July 11, 2017

Keltaisia kukkia / Yellow flowers

Eilen jyräytti ukkonen pari kertaa, mutta meni ohi. Lämmintä riitti eilen ja vielä tänäänkin parinkymmenen asteen verran.


Kullerot kukkivat parhaimmillaan Ainijärven aroilla (ylempi), samoin niittyleinikit tienvarsilla ja pihoilla.


"Kylmäasema" on valmistumassa Yli-Nuortin varteen. Mittauksia varten on valittu mahdollisimman kylmä kohta alueelta ja sinne vedetään myös sähköt. TH
 
 

Saturday, July 08, 2017

Oravat kisailivat / Squirrels having fun

Kaunis ilma tänään. Lämmintä oli lopulle 20 astetta ja hieman tuuleskeli. Iltasella vähän pilvistyi, mutta ei satanut.

Oravat kisailivat pihalla iltapäivällä. Aluksi niitä oli kolme, mutta yksi hävisi sitten. TH
 

 
 
 

Labels:


Friday, July 07, 2017

Kuvia Ainijärveltä / Photos from Ainijärvi

Kävi tässä niin, että mönkijä kellahti puroon eräällä maastoreissulla ja reppu kameroineen lähti virran matkaan tavaralaatikosta. Kamera kastui korjauskelvottomaksi ja tässä ei ole voinut oikein kuvailla. Sain kuitenkin Komulaisen Artolta lainaan kunnon laitteen pariksi viikoksi ja jotain olen saanut kuvattuakin.

Pari kuvaa on Ainijärveltä 30.6. Joutsenparvi levähteli muuttomatkalla. Ne olivat varmaan Kuolaan kesänviettoon matkalla olevia nuoria lintuja, joita täällä yleensä kesäkuun alussa näkee. Nyt näköjään myöhemminkin. Myös västäräkin kuvasin rantapuussa.

6.7. huomasin harmaasiepon lähtevän Ainijärven autokatoksen lampun takaa ja pesähän sillä siellä oli. Narut vain ovat jääneet roikkumaan muuten hyvin tehdystä pesästä. Paikalla oli myös sepelkyyhky, mikä on harvinaista.

Viime viikonloppuna oli lämmintä, jopa 23 astetta täällä ja Montsegorskissa, missä minä olin. Keskiviikkona ja torstaina satoi rankasti. Hillankukat kärsivät. Lämpötila kävi muutamassa asteessa, mutta plussalla oltiin. Tänään kirkastui ja lämpeni reiluun 10 asteeseen ja tulevina päivinä lämpenee kuulemma lisää. TH


P.S. Tarmo näki Kemijokivarressa vapaille mennessä metsopoikueen 3-4 kahden nyrkin kokoista poikasta. Muita maalintupoikueita ei ole tähän mennessä havaittu.
 
 

Labels: , , , ,


Wednesday, July 05, 2017

Kuvia ötököistä / Pictures from Värriötunturi

  
Vielä muutama kuva kurmitsareissulta. Yllä sinitoukohärkä, kanervakangasyökkönen ja keskellä niiden kuvaaja.

Sunday, July 02, 2017

Kuvia kurmitsakävelyltä / Photos from the Dotterel walk

Tässä vielä muutamia Ari Ahtiaisen kuvia kurmitsareissulta. Sini, Arto, maisema Viitoselta ja kurmitsa.
 
 
 


Saturday, July 01, 2017

Pesiä tunturissa / Nests on fells

 
Kurmitsakävely suoritettiin 29.6. tänä vuonna. Mukana olivat lisäkseni asemalta Sini Salko, vierailevina tähtinä Arto Komulainen, Veli Niemi ja Arto Ahtiainen. Sää oli aika mukava, melko aurinkoinen eikä liian kuuma.



Havainnot huipuittain: Värriö I   - kapustarinta   10
                                     Värriö II  - kapustarinta 13, pikkukuovi 10, kivitasku 3
                                     Värriö III - kapustarinta 15, pikkukuovi 13, keräkurmitsa 1, kivitasku 1,
                                                        tuulihaukka 1
                                     Värriö IV - kapustarinta 11 (1 pesä), pikkukuovi 9, keräkurmitsa 1 (1 pesä),
                                                        kivitasku 1, riekko 1
                                     Värriö V  - kapustarinta 25, pikkukuovi 4 (1 pesä), keräkurmitsa 2.

Yhteensä 74 kapustarintaa, 4 keräkurmitsaa ja 36 pikkukuovia. 8 kivitaskua.
 
 



Tunturikahlaajia oli aika normaalit määrät, mitä viime vuosina on ollut. Mukavaa oli, että keräkurmitsoja oli kuitenkin neljä kappaletta ja pesä. Kurmitsallahan on ollut laskeva suuntaus ja on ollut pelko, että se häviää kokonaan. Ainutlaatuista oli, että löydettiin kaikkien kolmen kahlaajalajin pesät, mitä ei ole aikaisemmin yhdellä reissulla sattunut. Lisäksi löytyi niittykirvisen pesä. Pulmuset puuttuivat. 

Ylimpänä keräkurmitsan pesä (aina 3 munaa), sitten kapustarinnan ja vihertävät pikkukuovin munat. Alla TH, Veli Niemi ja Ari Ahtiainen reissun jälkeen autopaikalla. TH, kuvat AK

Labels: , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?